Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Kyyneleet polttelivat minunkin silmiäni, kun kuuntelin Pyräkkäpirun vihan ja surun värittämiä sanoja. Olisin halunnut lohduttaa häntä, kertoa hänelle, ettei hänen isänsä ollut kuollut enkä ikimaailmassa kykenisi tappamaan häntä, mutta se ei ollut vaihtoehto. Sen sijaan pakotin ilmeeni suurin ponnistuksin vakavaksi mutta tunteettomaksi.
”Rakastatko sinä meitä?” poikani kysyi seuraavaksi, ja kylmä kuoreni rakoili hiukan. Astuin askeleen lähemmäs tummanharmaata kollia ja katsoin häntä silmiin.
”Minä rakastan teitä enemmän kuin mitään. Ja kaiken minkä tein, tein sinua ja sisaruksiasi ajatellen”, sanoin totuudenmukaisesti vakaalla äänellä. Tämän halusin heidän kaikkien ymmärtävän: minä tekisin kaikkeni suojellakseni heitä, sillä nämä kolme olivat minulle tärkeintä maailmassa ja tulisivat aina olemaan.
”Minun tunteeni Turmaloikkaa kohtaan ovat yhdentekeviä. Ei ole väliä, olinko hänen kumppaninsa vain käytännöllisyyden vuoksi vai siksi, että tosissani rakastin häntä. Olisin tappanut hänet joka tapauksessa: Kuolonklaanissa ei ole sijaa pettureille. Minä haluan pitää teidät turvassa, eikä se onnistu, jos en voi luottaa isäänne.”
Myrskymahti oli kuunnellut sanojani epätavallisen hiljaa, mutta aistin, että hän oli valmis räyhäämään heti tilaisuuden tullen. Kyyneleet vierivät naaraan kasvoja pitkin, eikä hän enää yrittänytkään hillitä niitä. Myös Pyräkkäpirun kasvot olivat surua ja vihaa täynnä, ja välttelin häpeillen kummankin katsetta. Kaamoskukka ei sen sijaan itkenyt. Vaikka hän näytti surulliselta ja epäuskoiselta, aavistelin, että ainakin osa hänen käyttäytymisestään oli pelkkää esitystä. Minä olin kasvattanut hänet ja näin kyllä hänen lävitseen.
Kuuntelin värähtämättä Kaamoskukan sanojen tulvaa valmiina vastaamaan hänenkin kysymyksiinsä, mutta yllätyksekseni hän halusikin puhua kanssani kahden kesken.
”Selvä sitten”, huokaisin ja käännyin Myrskymahdin ja Pyräkkäpirun puoleen. Nuori naaras näytti siltä, että oli valmiina syöksähtämään niskaani minä hetkenä hyvänsä, enkä uskaltanut toivoakaan, ettei Pyräkkäpiru seuraisi siskoaan. ”Odottakaa tässä. Kuuntelen, mitä asiaa veljellänne on.”
Astelin taakseni vilkaisematta kauemmas kahdesta muusta olettaen, että Kaamoskukka seuraisi. En ollut varma, mistä kolli halusi kanssani keskustella, mutta minulla oli paha aavistus. Hän oli aina ollut sisaruksiaan viekkaampi ja pelkäsin, että nuori soturi tiesi jotain.
//Kaamos? Pyräkkä?
