Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Siristin silmiäni, kun katsoin Tuhkajuovaa. Vihoissani halusin uskoa, että jokainen oli viholliseni ja Tuhkajuovakin halusi puhua minulle vain urkkiakseen minulta tietoja, jotka voisi sitten vuotaa Henkäystähdelle. Samalla olin kuitenkin tavattoman väsynyt, enkä muuta kaivannutkaan kuin kuuntelevaa korvaa.
”En tiedä”, huokaisin turhautuneena, liian levottomana istuutumaan. Astelin edestakaisin Tuhkajuovan edessä. ”Henkäystähti oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen, mutta sen verran sinä varmaan tiesitkin tai osasit arvata. En tiedä, mitä tein väärin. Tein kaikkeni, jotta Eloklaani pysyisi meidän hallinnassamme. Jos olisin huomannut minkään olevan pielessä, olisin kertonut Henkäystähdelle.”
Taivas alkoi jo vaalentua taivaanrannassa tulevan aamun merkkinä. Yö oli ollut pitkä ja mieleni oli väsynyt myrskyävistä ajatuksistani. Joka hetki pohdin, mitä en ollut huomannut Eloklaanissa, miten voisin löytää kuolonklaanilaisen petturin, mitä Henkäystähti olisi voinut tehdä toisin ja kuka oikeasti oli vastuussa tästä katastrofista.
”Yhtäkkiä Mesitähti vain asteli leiriin. En huomannut mitään merkkejä siitä, että eloklaanilaisten joukossa olisi kytenyt minkäänlaista vastarintaa. Minun silmiini kaikki vaikutti sujuvan hyvin, ja sinä tiedät, etten ole huolimaton tehtävissäni. Minä varmistin, että eloklaanilaiset olivat tiiviisti tassumme alla. Ja siltikin… jotenkin he pääsivät yllättämään minut. En voi sietää sitä!”
Askeleeni olivat kiihtyneet hiljalleen hermostuessani. Pysähdyin Tuhkajuovan eteen. Vaikka hän oli tullut luokseni toivottavasti hyvän tahdon ajamana, oli naaraan olemus viileä. Mitään muuta en odottanutkaan temppuni jälkeen. Huokaisin syvään.
”Olen pahoillani siitä, mitä tein Varissulan suhteen”, sanoin katsoen naarasta suoraan silmiin. Toivoin, että hän ymmärtäisi minun olevan tosissani ja aidosti pahoillani. En pelännyt myöntää virheitäni Tuhkajuovan edessä. Luotin soturiin kuin kallioon.
”En tiedä, mikä minuun meni. Kenties aikani kävi pitkäksi Eloklaanissa, ja kun viimein jokin kiinnostava mysteeri ilmestyi eteeni, uppouduin siihen täysin enkä ajatellut. Minun ei olisi pitänyt tehdä niin. Eikä ylipäätään ollut minun asiani selvittää totuutta Pohjaharhasta ja Varissulasta.”
Toivoin, että Tuhkajuova voisi antaa minulle anteeksi. Hän oli pitänyt salaisuuden syvällä sisimmässään. Aavistelin, että se oli kenties hänen suurin salaisuutensa, niin herkkä aihe, ettei naarassoturi ikinä olisi halunnut sen näkevän päivänvaloa. Totuus oli myös hämmentänyt minua, sillä en ollut koskaan kuvitellut, että Tuhkajuova kykenisi pettämään kumppaniaan. Tuntui kummalliselta kohdata uusia puolia kissasta, jonka oli tuntenut koko elämänsä.
//Tuhka?
SuperKP-boosti käytössä
