Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Henkäysvarjo oli reagoinut uutiseen erakoista juuri kuten olin uumoillutkin. Varapäällikkö oli vaikuttanut siltä, että olisi saattanut asettua Punatähteä vastaan; en ollut koskaan nähnyt Henkäysvarjoa niin vihaisena. Harmaa kolli oli ilmaissut eriävän mielipiteensä, mutta helpotuksekseni hän oli lopulta näyttänyt taipuvan päällikön tahtoon. Kun tarkkailin varapäällikköä katseellani, hänen kylmä ja uhmakas katseensa kertoi, ettei asia kuitenkaan jäisi tähän.
Pian huomasin Jääviillon astelevan luokseni ja mielialani laski pelkästään siitä ajatuksesta, että joutuisin sietämään soturin seuraa. Hän kertoi, että minut oli valittu Henkäysvarjon johtamaan partioon. Kun Jääviilto mainitsi jotain erakoiden tappamisesta, kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin. Olin kovasti toivonut, ettei tilanne yltyisi tähän. Ehkä Jääviilto vain liioitteli; hänen pahansuopa virneensä ei kuitenkaan luvannut mitään hyvää.
Partiossa oli mukana myös Kalmakuu, Sähkötuho, Aaltosalama, Tuimakatse ja Narsissitassu. Pistin merkille, että kaikki olivat puhdasverisiä kuolonklaanilaisia. Ilma tuntui sähköiseltä jännityksestä, kun kuljimme hiljaisuudessa Henkäysvarjon johdattamina kohti Ukkospolkua. Pian varapäällikkö pysähtyi ja kääntyi partion puoleen vakava ilme kasvoillaan ja alkoi esitellä suunnitelmaansa.
Jääviilto olikin ollut oikeassa: Henkäysvarjo tosiaan aikoi tappaa erakot. Hän järjestäisi partion, joka ensi yönä teloittaisi viisikon.
”Jos jollakulla on jotakin sitä vastaan, sanokoot sen nyt”, harmaa soturi sanoi silmäillen kissoja vakavana. Epäröin hetken miettien, olisiko järkevää asettua Henkäysvarjoa vastaan. En kuitenkaan voinut olla hiljaa – tämä suunnitelma oli hullu ja tarpeeton.
”Emmekö voi vain häätää heitä reviiriltämme? Meillä ei ole mitään syytä tappaa heitä”, tuhahdin katsoen varapäällikköä viileästi silmiin. ”He ovat vasta oppilasikäisiä, eivät he mahda mitään meille jos pakotamme heidät lähtemään.”
Henkäysvarjo kohtasi katseeni vakaasti. En osannut ollenkaan tulkita hänen ilmettään, mutta ainakaan hän ei näyttänyt myöntyväiseltä.
”Tunnetko paljonkin myötätuntoa heitä kohtaan?” hän kysyi hetken päästä. Siristin silmiäni kollinkuvatukselle; tietenkin tunsin, oli minullakin sydän. Ymmärsin kuitenkin, mitä varapäällikkö vihjasi. Minun oli selvästi tehtävä paljon töitä todistaakseni uskollisuuteni hänelle.
”En vain pidä turhasta verenvuodatuksesta”, sanoin vakava ilme kasvoillani. ”Mutta jos koet, että tämä on oikea ratkaisu, olkoon niin.”
//Jää, Tuima, Aalto, Narsissi?
