Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Kylmä tuuli osui turkkiini vaaniessani piskuista hiirtä, mutta en antanut sen häiritä. Otin askeleen lähemmäs, hiiri ei aavistanut mitään vaan jatkoi toimiaan. Virnistin itsekseni elukan tyhmyydelle hypähtäessäni viimein eteenpäin hiiren kimppuun.
Saaliini ei ollut kummoinen. Oikeastaan se oli surkea, sillä se koostui pelkästään tästä hiirestä. Aina ei kuitenkaan käynyt tuuri, tämä hiiri oli suunnilleen ainoa riistaeläin, jonka olin lähistöstä havainnut. Tiesin kuitenkin, että tämä tietty partionjohtaja heittäisi siitä loputtomasti kuraa niskaani.
Saavuin takaisin paikalle, jossa meidän oli määrä tavata. Tuttu, harmaa kolli olikin jo täällä. Turmaloikka loi katseen pienehköön saaliiseeni ja virnisti.
”Tuossako kaikki?” hän kysyi ärsyttävästi. Soturin edessä lojui orava, varpunen ja hiiri. Pudotin hiireni maahan puhuakseni.
”Aina ei onnista”, tuhahdin ja istuin odottamaan muuta partiota. Turmaloikka istuutui viereeni, siirryin kauemmas.
”Partion johtajanahan voisin vain lähettää sinut takaisin”, kolli murahti kuin oikeasti harkitsisi asiaa. Tiesin kuitenkin, ettei hän tekisi niin. Partiossa oli mukana kokeneempiakin sotureita, jotka eivät katsoisi hyvällä turhaa viivytystä takaisin leiriin pääsemiselle.
”Etkä voisi”, vastasin siristäen silmiäni. Turmaloikka virnisti jälleen.
”Voisinpas.”
”Etkä voisi.”
Kuulin kahinaa läheisestä pensaikosta, ja Varjokarva saapui, Jyrkänneloikka pian hänen perässään. Viimeisenä paikalle saapui nuorempi naarassoturi, Pilvihalla. He olivat onneksi saaneet paljon saalista, mikä korvasi minun puutteeni.
”Selvä. Lähdetään sitten”, Turmaloikka sanoi hetken päästä. Kaikki poimivat saaliinsa mukaan. Päätin, että oli parasta jäädä kauemmas harmaasga kollista, joten annoin Pilvihallan asettua väliimme. Varjokarva ja Jyrkänneloikka seurasivat perässä omaan keskusteluunsa syventyneenä.
Kulkiessamme takaisin leiriä kohti en voinut olla huomaamatta, miten Pilvihalla kiristi tahtiaan pysyäkseen Turmaloikan rinnalla. Naaras näytti hymyilevän ihailevasti kokeneemmalle soturille puhuessaan. Tuhahdin hiljaa, joskus tuntui siltä, että Turmaloikka eli muiden huomiolla. Hän näytti omahyväiseltä naaraan kanssa keskustellessaan ja loi nopeasti ärsyttävän katseen taakseen minuun. En tiennyt, miksi Pilvihallan toiminta häiritsi minua, mutta tuntui, etten voinut keskittyä muuhun.
Kun naaras napautti kollin kylkeä ilkikurisesti hännällään, päätin, että oli aika puuttua peliin. Kaksikko näytti olevan aivan liian hyvissä väleissä keskenään.
”Pilvihalla”, kutsuin nuorempaa soturia, joka kääntyi puoleeni, ”vaihdetaan paikkoja, minulla on asiaa Turmaloikalle.”
Viimeksi mainittu katsoi minuun joskin yllättyneenä ottaessani Pilvihallan paikan kollin takaa. Kuljimme hetken hiljaisuudessa, kunnes Turmaloikka kuului naurahtavan huvittuneena.
”Eikö sinulla ollut minulle jotain asiaa?” soturi kysyi ja hidasti tahtiaan kulkeakseen rinnallani. *Ai niin.* En ollut ehkä ajatellut tarpeeksi pitkälle, mikä ei ollut ollenkaan tapaistani. Yritin keksiä jotain sanottavaa, mutta Turmaloikka ehti ensin.
”Ai, ei sinulla tainnutkaan olla mitään asiaa, olet vain mustasukkainen.”
Käänsin vihaisen katseeni salamannopeasti vierelläni kulkevan soturin puoleen, joka virnisteli jälleen ilkikurisesti.
”En ole mustasukkainen”, vastasin yrittäessäni pysyä tyynenä. ”Halusin vain puhua… riistasta.”
”Riistasta? No, mitä asiaa riistan suhteen?”
Katsoin ympärilleni etsien jotain puhuttavaa.
”Ei, haistoin vain äsken jäniksiä, mutta saatoin erehtyä.”
”Jaa”, Turmaloikka vastasi tuumien. ”minusta tuntuu kyllä, että halusit vain kulkea vierelläni.”
Korvanpääni tuntuivat olevan tulessa, mutta pystyin pysymään kylmänviileänä.
”Älä luule itsestäsi liikoja.”
//446 sanaa
