Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Turkilleni osuva kylmä tuuli tuntui tuovan mukanaan pian alkavan hiirenkorvan ajan tuoksuja. Aurinko paistoi korkealla taivaalla; se oli alkanut nousta joka päivä yhä aiemmin, ja laskea yhä myöhemmin. Pian ilmat muuttuisivat jäätävästä vain vilpoisaksi. Toisaalta samalla vesisateet alkaisivat yleistyä.
Istuin leirinä toimivan kuopan reunalla tarkkaillen rennosti klaanilaisia. Olin juuri tullut partiosta, eikä minulla olisi menoa ennen seuraavaapäivää. Turmaloikka istui vieressäni, mutta tajusi pitää minuun välimatkaa. Jossain vaiheessa soturi oli omaksunut tavakseen hakeutua seuraani jos kummallakaan meistä ei ollut tekemistä. Niin kuin me muka olisimme ystäviä. Kolli ei käyttäytynyt erityisen ärsyttävästi. Välillä hän kysyi minulta jotain tai kertoi omista kuulumisistaan, minä annoin yleensä yksisanaisia vastauksia. Joskus Turmaloikka tuntui kyllästyvän tähän, ja pyrki kiusoittelemalla saamaan minusta reaktiota irti, jolloin päätin, että oli vain parempi olla huomioimatta häntä. Hedelmättömistä keskusteluistamme huolimatta hän ei lopettanut luokseni tulemista. Jossain vaiheessa en ollut enää jaksanut nähdä vaivaa saadakseni hänet jättämään minut rauhaan, joten olin hyväksynyt, että missä olinkin, Turmaloikka olisi siellä seuranani.
Tunsin viileän viiman osuvan jälleen selkääni ja värähdin. Harmaa soturi nosti katseensa minuun hänen syömästään oravasta.
”Onko kylmä?”
Siristin kylmästi silmiäni vilkaistessani kollia nopeasti.
”Ei.”
”Sinä olet hilpeää seuraa, kuten aina”, Turmaloikka vastasi pyöräyttäen silmiään. Jätin kollin huomiotta tarkkaillessani erästä parivaljakkoa. Henkäysvarjo ja Karhumyrsky keskustelivat alhaalla leirissä. He eivät näyttäneet varsinaisesti epäilyttäviltä, jos ei otettu huomioon Henkäysvarjon ajoittaista tarkkailevaa vilkaisua ympäristöönsä. En ehkä muuten olisi kiinnittänyt heihin huomiota, ellen olisi nähnyt kaksikon viettävän oudon paljon aikaa yhdessä. En tiennyt, että he olisivat olleet ystäviä, ja minä olin melko tietoinen klaanikissojen välisistä suhteista. Henkäysvarjo oli klaanin varapäällikkö, Karhumyrsky taas minuakin nuorempi soturi. Olin varma, että heidän välillään oli suunnitteilla jotain. Enkä sietänyt sitä, etten tiennyt mitä.
Nousin ylös ja kuulin vierestäni Turmaloikan olevan lähdössä mukaani. Pyörähdin kyllästyneenä kollin suuntaan.
”Pystytkö jättämään minut rauhaan hetkeksi? Minulla on asiaa eräälle, enkä halua sinun kaltaisesi luupään kuulevan.”
Soturi kohautti lapojaan ja istuutui takaisin syömään.
”Noinko helposti tämä kävi?” kysyin aidosti hämmästyneenä, sillä olin tottunut siihen, että Turmaloikan pois häätäminen oli suurikin tehtävä.
”Minä vain tein kuten pyysit. Onko siinä jotain outoa?” Turmaloikka kysyi selvästi teeskennellen viatonta. Katsoin hetken kollia mietiskellen ja käännyin sitten laskeutuakseni alas leiriin.
”Älä leiki ystävällistä. Tiedän kyllä mikä sinä olet kissojasi.”
”Ihan miten vain.”
Astelin sisään piikkihernetunnelista. Muistelin aiemmin nähneeni Tuhkajuovan leirissä, ja kuka paremmin tietäisi Henkäysvarjon tekemisistä kuin hänen kumppaninsa. Status merkitsi naaraalle selvästi paljon, sillä en vieläkään ymmärtänyt miksi kukaan ilman muuta syytä olisi valinnut homeisen Henkäysvarjon kumppanikseen. Leirissä en joutunut kauaa soturia etsimään, vaan löysin hänet astumassa ulos soturien pesästä.
”Hei, Tuhkajuova”, tervehdin riennettyäni naaraan luo. ”Minun on kysyttävä sinulta jotain.”
”Mitä?” harmaa naaras kysyi, mutta olin jo kääntynyt lähteäkseni leiristä pois. En tarvinnut uteliaita korvia juuri nyt.
”Sitten kuulet, kun tulet”, vastasin heilauttaeni häntää merkiksi seurata.
Kuljimme ulos leiristä ja vähän matkan päähän, missä muita kuulijoita ei ollut. Tuhkajuova näytti kysyvältä, mutta hän saattoi kyllä aavistaa, mitä asiani koski. Jos siis hän tiesi siitä itsekään mitään.
”Mitä Henkäysvarjo ja Karhumyrsky suunnittelevat? He ovat viettäneet epäilyttävän paljon aikaa keskenään”, sanoin katsoen tiukasti soturin vihreisiin silmiin.
//Tuhka?
//494 sanaa
