Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Kuuntelin hiljaa Tuhkajuovan yksinpuhelua antaen naaraan saada kaikki sanat sanottua. Tiesin rakkauden olevan heikkoutta, olin aina tiennyt. Se oli ollut osasyynä sille, miksi Turmaloikan hyväksyminen oli alun perin ollut minulle niin vaikeaa. Rakkaus teki sokeaksi ja kyvyttömäksi monen asian suhteen. Se toi paljon heikkouksia noiden rakastamieni kissojen muodossa; heidän avullaan minua voisi kiristää ja satuttaa. Mutta ainoastaan jos antaisin sen tapahtua.
”Et taida tuntea minua niin hyvin kuin kuvittelet”, sanoin Tuhkajuovan viimein hiljennyttyä, iloton hymy huulillani. ”En ole eri mieltä kanssasi. Rakkaus voi olla heikkoutta, mutta vain jos niin itse valitsee. Se vaatii ehkä jonkin verran mielenlujuutta, mutta sitä minulta löytyy.”
Olin päättänyt jo kauan aikaa sitten, etten antaisi minkään tulla minun ja Kuolonklaanin päällikkyyden välille. En osannut kuvitella, miten Turmaloikka ja pentuni voisivat koskaan olla esteenä sille, että pääsisin varapäälliköksi. Jos kuitenkin joutuisin valitsemaan heidän ja omien tavoitteideni välillä, valintani oli selvä. Sillä hetkellä se ehkä sattuisi, mutta olin tehnyt liikaa töitä tyytyäkseni hiljaiseen perhe-elämään.
”Saatan ehkä rakastaa pentujani ja kumppaniani, mutta olen valmis päästämään heistä irti jos sitä minulta vaaditaan”, tunnustin hiljaisella äänellä. En tietenkään halunnut pentujeni kuulevan mitään tällaista. Tuhkajuovalle saatoin kertoa ajatuksistani vain siksi, että luotin häneen ja tiesin hänen ymmärtävän paremmin kuin kukaan.
”Kuulostaa siltä, että asia on sinulle henkilökohtainen. Ketä sinä sitten olet elämäsi aikana rakastanut? Pentujasi et ainakaan, enkä ole koskaan uskonut sinun rakastavan Henkäysvarjoa.”
//Tuhka?
