Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Pohjaharha ei kyselyistäni huolimatta kertonut minulle mitään emostaan. Aloin jo uskoa, ettei hän tosissaan tiennyt mitään. Väärävarjokin oli sanonut, ettei ollut kertonut pojalleen mitään hänen emostaan. Tietty oli mahdollisuus, että hän oli valehdellut minulle, mutta Pohjaharha vaikutti olevan tosissaan vakuutellessaan, ettei tosissaan tiennyt muuta kuin sen, että tuo kyseinen naaras oli kuolonklaanilainen.
Kuljin turhautuneena eloklaanilaissoturi kintereilläni metsän halki. En tiennyt, mihin olin suuntaamassa, ja miksi edes juoksutin Pohjaharhaa enää mukanani. Olin liian mietteisiini uppoutunut. Pohjaharhan emon oli todennäköisesti oltava joko Pikkukaaos tai Pikiturkki, mutta kumpi? Melkein toivoin, että hän olisi Pikkukaaos, sillä Pikiturkista ei olisi minulle kerta kaikkiaan mitään hyötyä. Pikkukaaoksella sen sijaan oli vaikutusvaltainen kumppani: Kalmakuusta voisi jopa olla jotain hyötyä minulle. Tietenkään en mielelläni kiristäisi ketään, kaikista vähiten ikätovereitani, joita ei enää klaanissa ollut montaa: tilaisuus olisi kuitenkin liian hyvä tuhlattavaksi.
Haistoin yhtäkkiä ilmassa Kuolonklaanin tutun tuoksun ja huomasin, että olimme kävelleet rajalle asti. Valpastuin hiukan: olisi parempi, jos kukaan klaanitovereistani ei näkisi minua Pohjaharhan seurassa. Kahden keskiset kävelyt kuolonklaanilaisen ja eloklaanilaisen soturin välillä olivat vähintäänkin epäilyttäviä. Klaanien rajat ylittävä ystävyys oli nimittäin ankarasti kielletty. En halunnut kenenkään kuolonklaanilaisen kuvittelevan, että kyse oli mistään sellaisesta.
Olin kummallisesti sekä helpottunut että jännittynyt tunnistaessani ilmassa Tuhkajuovan tuoksun. Luotin naaraaseen ja hän luotti minuun: Tuhkajuova ei varmasti olisi kuvitellut minun veljeilevän vihollisen kanssa. Toisaalta kukaan ei ollut tarkempi sääntöjen suhteen kuin hän. En mielelläni antaisi naaraalle mitään syytä kieliä minusta kumppanilleen.
Haistoin myös toisen kuolonklaanilaisen: Varissulka. Tunsin kollia sen verran, että tiesin, ettei häntä kiinnostanut tippaakaan, vaikka Pohjaharha olisi näyttäytynyt kumppaninani. Toisaalta soturilla oli aina tuntunut olleen jokin tarve todistaa itsensä, ja nyt kun hänen isänsä oli viimein saavuttanut klaanin johtoaseman, oli Varissulka entistä kärkkäämpi osoittamaan uskollisuutensa.
Olin siis vähintäänkin epävarmoilla vesillä. Olisin kenties voinut kääntyä takaisin, mutta se se vasta epäilyttävältä olisi vaikuttanut. Etenkin, kun harmaa naarassoturi oli jo huomannut minut. Huokaisin syvään ja lähdin astelemaan soturikaksikkoa vastaan. Tuhkajuovakin oli epäilty, vaikka ei missään nimessä ollutkaan todennäköisin syyllinen. Hän kuului samaan ikäluokkaan kuin Pikkukaaos ja Pikiturkki. Tuhkajuova oli kuitenkin Väärävarjon Kuolonklaanissa vietettyihin aikoihin ollut Henkäystähden kumppani, ja naaras oli varmasti viimeinen kissa, joka kykenisi pettämään kumppaniaan. Sitä paitsi, hän oli juuri niihin aikoihin, kun Väärävarjo oli lähtenyt, saanut Varissulan, joten hän ei yksinkertaisesti voinut –
Hetkinen. Varissulka oli syntynyt silloin, kun Väärävarjo oli jättänyt Kuolonklaanin, jos muistini ei aivan pettänyt. Jos en olisi ollut niin kyyninen kissa kuin nyt satuin olemaan, olisin voinut kuvitella ajoituksen olevan vain sattumaa. Suuri sattuma se olisi ollutkin. Vilkaisin vaivihkaa Pohjaharhasta Varissulkaan. He eivät olleet erityisen samannäköisiä, mutta jos joku olisi kertonut minulle kaksikon olevan veljeksiä, olisin varmaankin uskonut. Sitä paitsi Varissulassa mikään ei muistuttanut Henkäystähdestä, nyt kun asiaa mietin.
En osoittanut päälle päin mitenkään päätyneeni siihen tulokseen, että Pohjaharhan emo oli mitä todennäköisimmin Tuhkajuova. Kun satuimme viimein kaksikon kohdalle, ilmeeni oli tyyni. Seurasin tarkasti naarassoturin reaktiota Pohjaharhaan. Kuvittelinko vain, vai oliko Tuhkajuova hiukan jännittynyt?
”Hei”, soturi tervehti viileästi ja siristin silmiäni.
”Hei vain.”
Nyt minulla olisi oiva tilaisuus saada totuus selville. En tietenkään voisi vain suoraan kysyä asiaa Tuhkajuovalta, sillä ei hän tietenkään mitään myöntäisi, edes minulle. Minun olisi pakotettava tieto hänestä ulos.
Käännyin Pohjaharhan puoleen.
”Jättäisitkö meidät hetkeksi?” kehotin soturia, joka nyökättyään asteli kauemmas epäluuloinen ilme kasvoillaan. Kun valkoinen kolli oli tarpeeksi kaukana, vilkaisin Varissulkaa.
”Minulla on sinulle tehtävä”, sanoin ilmeettömänä. Keinoni olivat ehkä likaiset, mutta olin minä pahempaakin tehnyt. ”Tämä soturi, Pohjaharha, yritti hyökätä minun kimppuuni. Hän ansaitsi itselleen kuolemantuomion. Ole siis hyvä ja tapa hänet.”
Varissulka katsoi minua hölmistyneenä.
”Miksi minä? Ensinnäkin, eikö se ole Henkäystähden homma? Ja jos ei hänen, niin sitten sinun”, harmaa soturi vastusteli ja vilkaisi epävarmasti kauempana seisovaa Pohjaharhaa. Pudistin vain päätäni.
”Minä haluan – ja isäsi varmasti myöskin haluaa – että todistat itsesi Kuolonklaanille. Voit tehdä sen nyt tappamalla hänet. Vai haluatko, että kerron Henkäystähdelle, ettet kyennyt siihen?”
Varissulka vilkuili minusta Pohjaharhaan ja takaisin. Välillä hänen katseensa kävi Tuhkajuovassa etsien emostaan tukea pennun lailla. Minun katseeni oli nauliutunut hopeanharmaaseen soturiin. Miten hän reagoisi, jos Pohjaharha olisi vaarassa kuolla?
//Tuhka?
KP-boosti käytössä
