Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Seurasin tilannetta sivusta kuin jalkani olisivat juurtuneet maahan kiinni. Yritin pakottaa itseni liikkumaan, osallistumaan Jääviillon ja Punatähden kamppailuun, mutta en kyennyt siihen. Epäröintini sai minut tuntemaan itseni tavattoman heikoksi. Enkö ollut jo päättänyt, että pystyisin tähän? Punatähti kuolisi joka tapauksessa jonain päivänä, tapahtui se minun kynsistäni tai ei. Minun ei oikeastaan tarvitsisi edes antaa lopullista iskua, Jääviilto tekisi sen varmasti puolestani oikein mielellään. Pysyttelisin vain poissa tieltä ja pidättelisin iskujani juuri sen verran, etten joutuisi olemaan Punatähden tappaja, mutta samalla voisin näyttää osalliselta. Se riittäisi Henkäysvarjolle ja olisin turvassa.
Jääviilto näytti haluavan enemmän. Hänen iskunsa olivat määrätietoisia, ja niiden tarkoituksena oli tappaa. Punaruskea soturi ei säästellyt voimiaan, vaan jakeli iskuja minne vain ennätti ja ylsi. Hän ei ollut Punatähteä parempi taistelija, ei sitten millään, mutta korvasi paljon silkalla päättäväisyydellään. Jääviilto saattaisi osua oikeaan kohtaan ja päästää päällikön päiviltään. Silloin hän saisi kaiken kunnian sekä Henkäysvarjon arvostuksen ja ottaisi askeleen lähemmäs varapäällikön paikkaa. Olisi siis ystävällinen teko antaa hänen tappaa Punatähti.
En kuitenkaan ollut ystävällinen kissa, joten en antaisi Jääviillon varastaa minun mahdollisuuttani päästä varapäälliköksi. Pelkkä ajatuskin tästä typerästä soturista Henkäysvarjon vierellä, minun paikallani, sai minut unohtamaan kaiken epäröinnin. Työnsin kaikki Kuolonklaanin päällikön kanssa jaetut, oppilasaikoihini asti ulottuvat muistot mieleni perukoille ja syöksyin taisteluun. Minä olisin se, joka tappaisi Punatähden.
Punatähteä vaarallisempaa vastustajaa sai hakea, eikä sellaista todennäköisesti tästä metsästä löytyisi. Vaikka ikä varmasti painoikin häntä, oli päällikkö erinomainen taistelija. Punaruskea kolli torjui iskuni tehokkaasti, kun kierimme maassa sähisevänä häntien ja tassujen sekamelskana. Hänen omat kyntensä viuhahtelivat pelottavan läheltä, enkä voinut antaa keskittymiseni herpaantua hetkeksikään. En kuitenkaan jäänyt toiseksi, ainakaan pitkällä välimatkalla; olimme suunnilleen tasaväkisiä, vaikka Punatähti väisteli minun iskujani hiukan vaivattomammin kuin minä hänen. Minun suurin vahvuuteni oli kuitenkin nopeuteni, eikä kolli kilpaillut vauhdikkuudessa ollenkaan samassa sarjassa kanssani. Siksi ehdin helposti kierähtämään päällikön toiselle puolelle kun tämä valmistautui uuteen lyöntiin. Punatähti oli minua huomattavasti kookkaampi, joten kun hyppäsin ja tarrasin kiinni tämän selkään, päällikkö ainoastaan horjahti hiukan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt karistaa minua selästään ennen kuin aloin viillellä raivoisasti hänen turkkiaan veren tahratessa valkoiset tassuni.
Jääviilto oli selvästi toennut iskusta leukaansa, sillä hänkin riensi takaisin Punatähden kimppuun. Soturin ajoitus oli loistava, sillä Punatähti kierähti juuri selälleen, jolloin minun oli pakko loikata pois alta. Syöksähdin kuitenkin nopeasti punaruskean kollin kimppuun; en varmasti antaisi Jääviillon tappaa häntä.
Taistelun keskellä ehdin nopeasti vilkaista Kaamoskukkaa. Vaikka toivoin, ettei hän liittyisi mukaan ja tekisi itsestään tappajaa, olisi osallisuus kenties edullista hänelle. Henkäysvarjo varmasti arvostaisi erakkosyntyistä soturia enemmän, jos tämä osoittaisi uskollisuutensa osallistumalla Punatähden murhaan. Toisaalta hänellä tulisi olemaan vielä monta tilaisuutta todistaa itsensä.
//Jää tai Kaamos?
