Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Katselin, miten Tuhkatassu nimitettiin soturiksi. Punatähti oli sanonut, että tänään nimitettäisiin kaksi uutta soturia. Toinen olisi joko minä tai Karhutassu, sillä me kolme olimme vahimmat oppilaat. En kestäisi, jos se en olisi minä. Tuhkatassu ei varmasti päästäisi ikinä irti siitä, että hänestä tuli ensin soturi. Jotenkin kuitenkin tiesin jo, että toinen nimitettävä soturi olin minä. En siis ollut yllättynyt, kun Punatähti kutsui minutkin eteen. Astuin mestariani vastapäätä.
”Tästä eteenpäin sinut tunnetaan Pimentovarjona”, päällikkö ilmoitti. Olin ehkä toivonut jotain persoonallisempaa. Tuntui, että molemmat nimen osat viittasivat vain turkkini väriin. Nimi kuitenkin kuulosti hyvältä, kun lausuin sen pari kertaa mielessäni. Nyökkäsin nyt entiselle mestarilleni ja hän nyökkäsi takaisin. Punatähti näytti tuttuun tapaansa tyyneltä. Hänen silmistään kuitenkin paistoi lämpö ja hän soi minulle pienen, tyytyväisen hymyn.
”Tuhkajuova! Pimentovarjo!”
Klaanin hurrausten loputtua käännyin Tuhkajuovan puoleen.
”Enää ei tarvitse kilpailla siitä, kummasta tulee ensin soturi”, sanoin vilkaisten naarasta. Minusta tuntui, että kilpailumme oli ehkä auttanut meitä pääsemään sotureiksi. Ainakin minua.
”Molemmat taisivat voittaa”, Tuhkajuova totesi.
”Niin kai.”
Kuulin jonkun lähestyvän meitä ja kohtasin Surmakynnen katseen.
”Lähdette huomenna auringonnousun metsästyspartioon”, varapäällikkö ilmoitti. ”Mukaan lähtevät myös Kaaostuho, Kalmakuu ja Turmaloikka.”
Nyökkäsin soturille, joka asteli pois. Ensimmäinen partioni soturina.
Minun olisi siirrettävä makuusijani sotureiden pesän puolelle. Tuhkajuova kaiketi ajatteli samaa, sillä hän katosi oppilaiden pesään. Seurasin naarasta. Sisällä hämärässä erotin makuualuseni melko keskellä pesää, missä oli lämpimintä. Ne olivat aika kuluneet, joten minun oli kai vain sama tehdä itselleni uusi peti. Heivasin vanhat sammaleet siis ulos pesästä ja lähdin etsimään uusia.
Lumi oli alkanut sulaa. En tiennyt, mistä olisin saanut sammalta, jos hännänkorkuinen hanki olisi peittänyt maata. Minun olisi kaiketi pitänyt kaivaa, mutta silloinkin sammal olisi varmaan ollut routaista. Nyt aurinko oli kuitenkin alkanut lämmittää maata ja löysin helposti sulan kohdan erään kuusen vierestä. Kokeilin vihreää maata tassullani. Sammal ei ollut yhtä pehmeää kuin viherlehden aikaan, mutta ei kovin jäistäkään. Se lähti maasta helposti irti. Keräsin kasvit keriksi, jotka olisi helpompi kuljettaa. Leiri oli onneksi lähellä, joten vaikka en saanutkaan kaikkea kuljetetuksi yhdellä kerralla, makuusijan kasaamisessa ei kestänyt kauaa.
Saapuessani viimeisen sammalkerän kanssa soturien pesään huomasin sen olevan tyhjä, lukuunottamatta yhtä kissaa. Turmaloikka istui omalla pedillään pesän loitommalla reunalla sukien turkkiaan. Hän kohotti katseensa saapuessani.
”Hyvä että olet täällä, nyt ainakin tiedän minne en asetu”, sanoin kylmästi ja siirsin sammaleni kauemmas kollista.
”Hieno homma”, hän vastasi tutulla, piikikkäällä äänellään. ”Minua nimittäin pelottaa, että surkeat metsästystaitosi tarttuvat jos tulet liian lähelle.”
Pyöräytin silmiäni ja päätin jättää hänen sanansa huomiotta. Tuhkajuovakin saapui pesään ja teki oman makuusijansa hiukan kauemmas. Kun omani oli valmis, kurkistin ulos. Taivas oli pimenemässä, joten voisin yhtä hyvin käydä jo nukkumaan. Aamulla minun oli kuitenkin herättävä aikaisin. Pyörähdin siis kerälle sammalilleni. Uni kaappasi minut pian valtaansa ja nukahdin.
”Herätys.”
Räpyttelin väsyneet silmäni auki, kun tunsin hännän kosketuksen turkillani. Kalmakuu seisoi edessäni ja muistin, että hänkin oli tulossa samaan metsästyspartioon. Vilkaisin ympärilleni. Kaaostuho ja Turmaloikka olivat jo kadonneet pesästä, Tuhkajuova istui vielä omilla makuualusillaan mutta näytti heränneen jo aiemmin.
Astuin ulos pesästä ja näin punertavan auringon nousevan taivaanrannassa. Aurinko tuntui nousevan yhä aikaisemmin ja laskevan yhä myöhemmin. Päivät olivat pidentyneet.
Kaaostuho ja Turmaloikka seisoivat jo leirin uloskäynnillä, kun minä, Tuhkajuova ja Kalmakuu lähestyimme heitä. Kaaostuho otti johdon. Kalmakuu seurasi häntä, ja me kolme nuorinta soturia otimme paikkamme heidän jälkeensä. Riensin äkkiä Kalmakuun perään, sillä en jaksanut Turmaloikkaa näin aamusta. Ehkä hän ei uskaltaisi piikitellä minua, jos kokeneempi soturi oli kuulolla. Kaikeksi onneksi hän ei seurannut minua, vaan Tuhkajuova. Harmaa kolli jäi partion viimeiseksi lähtiessämme leiristä.
//Tuhka?
//568 sanaa
