Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Pennut olivat juuri herättäneet minut uniltani metelillään. Seurasin kolmikkoani katseellani hieman ärtyneenä, mutta en nähnyt, että heidän torumisestaan olisi ollut paljoa hyötyä. Olin saanut viime aikoina huomata, ettei yksikään pennuista ollut perinyt minun rauhallista, tyyntä luonnettani. Turmaloikkakaan ei ollut ollenkaan näin villi kuin tämä kolmikko, joten en tajunnut, mistä heidän energisyytensä kumpusi. Osan heidän luonteestaan pystyi varmaankin laittamaan vain pentuiän piikkiin, mutta minulla oli paha aavistus siitä, ettei ainakaan osa pennuista koskaan kasvaisi ulos tästä rämäpäisyydestä.
”Kaamospentu, pidä vähän pienempää ääntä”, tiuskaisin kollipennulle, joka yritti parhaansa mukaan innostaa sisaruksiaan leikkimään. Säpsähdin hiukan, kun Myrskypentu ponkaisi kylkeni viereltä viivana veljiensä luo; olin kuvitellut, että hän oli sikeässä unessa. Päästin syvän huokauksen; kuningattarena oleminen oli totisesti rankempaa kuin olin kuvitellut. Olin tietysti stressannut paljon sen vaikeutta, mutta en ollut osannut aavistaakaan, miten paljon energiaa se veisi. Ehkä juuri energianpuutteen vuoksi en jaksanut olla pennuille koskaan pitkään vihainen. He osasivat kyllä välillä olla jopa suloisia, minkä nyt minun piinaamiseltani ehtivät.
Askelien ääni pentutarhan sisäänkäynnillä sai minut nostamaan katseeni pentukolmikosta. Olin hiukan yllättynyt kohdatessani Tuhkajuovan vihreiden silmien katseen. En ollut nähnyt naarasta pitkään aikaan; minä en tietenkään ollut päässyt juuri poistumaan pentutarhasta, eikä Tuhkajuova ollut vaivautunut vierailemaan.
”Ajattelin tulla tarkistamaan, että oletko vielä hengissä. Onko elämäsi kuningattarena sellaista kuin olit kuvitellut?” Tuhkajuova kysyi ja asteli lähemmäs, pysyen silti kauempana kolmesta pennustani. En ihmetellyt soturin käytöstä – hän ei ollut koskaan vaikuttanut kissalta, joka erityisesti pitäisi pennuista.
”Ei”, vastasin rehellisesti. ”Paljon rankempaa, eivätkä nämä kolme paljoa auta asiaa.”
Näin juuri sopivasti, miten Myrskypentu kaatoi pienemmän Pyräkkäpennun maan pintaan. Kaamospentu nauroi kovaan ääneen vieressä.
”Olkaa varovaisia, ettette satuta toisianne”, sanoin katsoen kutakin rauhanhäiritsijää tiukasti silmiin. Oli noloa, että he käyttäytyivät tällä tavalla Tuhkajuovan edessä, mutta minkäs sille mahtoi.
”En ymmärrä, miten jaksoit tätä vielä toisenkin kerran. Minä olen saanut kuningattarena olemisesta tarpeekseni koko loppuelämäksi.”
