Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Taavi-niminen kissa esitti asiansa Punatähdelle samalla kun seurasin tilannetta vierestä. Katsoin päällikköä epäillen silmät siristettyinä. Toivoin kovasti, ettei kolli suostuisi ottamaan tulokkaita klaaniimme, sillä se olisi kaikkien kannalta kehnoin vaihtoehto. Pelkäsin, ettei Henkäysvarjo noin vain sulattaisi viittä uutta erakkotaustaista klaanissamme. Uusien jäsenten hyväksyminen klaaniin ei muutenkaan ollut hyvä idea; lehtikato lähestyi, emmekä tarvinneet yhtään enempää suita ruokittavaksi. Kaiken kukkuraksi kissat olivat nuoria, ja heidät pitäisi kouluttaa saalistamaan ja taistelemaan. Meillä ei yksinkertaisesti ollut varaa tällaiseen hyväntekeväisyyteen.
Aavistelin kuitenkin, että Punatähti olisi liian hyväsydäminen hylätäkseen erakkojoukkoa oman onnensa nojaan. Päällikkö ei ainakaan heti tyrmännyt Taavin ehdotusta, mikä ei ollut hyvä merkki. Punatähti silmäili kaksikkoa mietteliäästi selvästi harkiten asiaa. Hän oli pitkään hiljaa, kunnes näytti tulleen päätökseensä.
”Minun on vielä mietittävä asiaa. Ymmärrätte varmasti, etten noin vain voi hyväksyä uusia jäseniä klaaniimme”, punaruskea kolli selitti kahdelle tulokkaalle. Uskalsin hiukan rentoutua; vielä olisi mahdollista kääntää päällikön pää.
”Palataan asiaan huomenna. Voitte majoittautua reviirillemme siksi aikaa.”
Punatähti kääntyi minun ja Tuhkajuovan puoleen ja puhui hiukan hiljaisemmalla äänellä.
”Viedään heidät Lehtikuusilaaksoon”, päällikkö sanoi. ”Mietin asiaa yön yli. Luulen kuitenkin, että tälle joukolle löytyy klaanistamme sija.”
Olisin halunnut kysyä Punatähdeltä, oliko hän nyt aivan varma asiasta, mutta en mieluiten rikkoisi Kuolonklaanin lakeja. Oli vain toivottava, että päällikkö tulisi järkiinsä – tai vaihtoehtoisesti Henkäysvarjo.
Lähdimme matkaan leiristä Punatähden johdolla. Minä ja Tuhkajuova pysyttelimme Inton ja Taavin takana varmistaen, etteivät he karkaisi. Vaikutti kuitenkin siltä, että heidän vahtimisensa oli turhaa; kaksikko ei ollut millään tavalla osoittanut harkitsevansakaan päällikön käskyjen vastustamista. Heidän tottelevaisuutensa kieli siitä, että he olivat hyvin halukkaita liittymään klaaniin. Jos tilanne klaanissa olisi ollut helpompi, olisin kannattanut heidän liittymistään – noin motivoituneista kissoista voisi kasvaa uskollisia ja taitavia sotureita.
Haimme matkan varrelta kolme muuta tulokasta mukaamme ja suuntasimme Lehtikuusilaaksoon. Tahtimme hiukan hidastui, sillä joukkion pentuikäinen jäsen ei aivan pysynyt nopeiden askeltemme perässä. Seurasin katseellani, miten eräs suurikokoinen naaras tuuppasi pelokasta pentua lempeästi eteenpäin. Vaikka toivoin, että Punatähti ei suostuisi ottamaan näitä kissoja klaanin jäseniksi, tunsin myötätuntoa heitä kohtaan. He olivat kulkeneet pitkän matkan, ja halusivat vain löytää turvallisen kodin itselleen. Näin nuorten kissojen olisi vaikeaa selviytyä yksinään – he tarvitsivat kipeästi ympärilleen kokeneempia ja vanhempia kissoja, jotka voisivat opettaa ja ohjeistaa heitä elämässä.
Saavuimme Lehtikuusilaaksoon. Punatähti johdatti meitä vielä hiukan syvemmälle kuusien keskelle, kunnes pysähtyi ja katsoi kissajoukkoa ystävällinen ilme kasvoillaan.
”Voitte jäädä tänne seuraavaksi yöksi. Kerron päätöksestäni huomenna.”
//Tuhka tai Into?
