Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
”Tiedätkö, mikä on hyvä tapa purkaa stressiä?” Karhumyrsky kysyi arvuuttelevaan sävyyn. Stressiä? Ei minulla ollut stressiä. Päätin kuitenkin olla hiljaa. Soturi selvästi odotti minun arvaavan, mutta tyydyin vain kohottamaan kulmiani kysyvästi.
”Metsästysretki. Lisäksi siitä on hyötyä klaanille.”
Pyöräytin silmiäni. Niinpä tietysti. En ollut ajatellut, että saattaisin joutua tällaiseen tilanteeseen, jos vain viattomasti menisin puhumaan toiselle kissalle. Joutuisin viettämään vapaa-aikaa puolituntemattoman kanssa. Karhumyrsky näytti lähtevän jo jonkin hajun perään, mutta pysähtyi ja vilkaisi lapansa yli minuun odottaen, että seuraisin häntä.
”Siitä saattaa tulla jopa hauskaa”, ruskea kolli maanitteli. Kurtistin kulmiani.
”Sinunko kanssasi?” kysyin epäuskoisesti, mutta astuin lähemmäs. ”Minulla ei ole koskaan hauskaa muiden kissojen kanssa, tuskin silloinkaan, kun olen yksin. Mutta ihan sama. Saatat olla oikeassa.”
Karhumyrsky nyökkäsi ja lähti hajujälkensä perään. Päätin seurata häntä ja yrittää etsiä omaa jälkeä. Kollin seuraama jälki ei ollut vahva, mutta erottuva. Jos kulkisimme hetken, saavuttaisimme riistaeläimen pian. Hajusta päätellen kyseessä oli jänis. Tiesin Karhumyrskyn olevan nopea, olin nähnyt hänen hyödyntävän tuota ominaisuutta metsästyspartioissa. Se oli minunkin valttini. En ollut liikkeiltäni niin sulava kuin toivoin, eikä vaaniminenkaan onnistunut kuin keskinkertaisesti, mutta sain helposti kiinni pakoon juoksevat eläimet.
Karhumyrsky seurasi jälkeä. Vaikka en pitänyt jutustelusta, hiljaisuus välillämme tuntui kiusalliselta. Varsinkin, kun Karhumyrsky oli minulle vieraampi kissa. Tuhkajuovan kanssa se ei niinkään häirinnyt minua, sillä tiesin, ettei hänkään ollut puheliainta sorttia.
”Villitassu”, sanoin mietiskellen, ”eikö hän ole entinen erakko?”
Karhumyrsky vilkaisi taakseen minuun.
”On. Mitä siitä?”
Soturi kuulosti vähän hyökkäävältä. Ehkä olin kuulostanut siltä, että erakkotausta oli huono asia. Olin sitä mieltä, että siitä saattoi olla hyötyä mutta myös haittaa. En jaksanut uskoa, että etenkään vanhemmat erakot osaisivat sopeutua klaanielämään, toisaalta he voisivat tuoda mukanaan jotain uutta, kuten taistelukuvioita tai saalistustekniikoita. Villitassu oli kuitenkin saapunut klaaniin pentuna, joten hän kaiketi kasvaisi samalla tavalla, kuin klaanisyntyisetkin. Ehkä, en tiennyt erakoista paljoa, sillä en ollut kohdannut heitä juurikaan.
”Ei mitään. Mietin vain, onko hänen taustansa vaikuttanut hänen koulutukseensa”, vastasin tarkkaillen samalla ympäristöä ja haistellen ilmaa riistan varalta. ”En ole joutunut kohtaamaan monia erakoita. Mutta ne jotka olen kohdannut, tuskin sopeutuisivat klaanikissoiksi.”
//Karhu?
//332 sanaa
