Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Sydämeni särkyi, kun kuuntelin Pyräkkäpirua. En ollut koskaan halunnut, että elämämme kääntyisi tähän suuntaan. Olisin toivonut, että lempeä ja hyväsydäminen Punatähti olisi saanut elää pidempään. Olisin toivonut, että joku muu olisi hänen varapäällikkönsä. Tähän tilanteeseen olimme kuitenkin ajautuneet. En tiedä, olisimmeko perheenä olleet onnellisempia, jos en olisi tehnyt sitä, mitä tein. Kenties. Sillä hetkellä se oli kuitenkin tuntunut järkevältä.
Pyräkkäpiru ei kuitenkaan selvästi ymmärtänyt, etten tehnyt tätä mitenkään mielelläni. En voinut uskoa, että hän todella kuvitteli minun kannattavan Henkäystähden hullua politiikkaa. Tai no, tavallaan kannatin, sillä en asettunut häntä vastaankaan. Jos tilaisuus päästä hänestä lopullisesti eroon olisi kuitenkin ilmestynyt jostain, olisin tarttunut siihen kynsin ja hampain.
”Seuraan häntä sokeasti? Sinä kuvittelet tuntevasi minut, koska olen emosi, mutta olet väärässä monesta”, sanoin viileästi ja kehotin hännänheilautuksella Pyräkkäpirua seuraamaan minua erään puun alle istumaan. ”En halua, että koskaan kuvittelet minun olevan samaa mieltä sen kirppusäkin kanssa. Olen ehkä katala ja vallanjanoinen, mutta en vihaa erakoita. Enkä ole näin tyhmä.”
Huokaisin syvään. Ei minun auttanut selitellä mitään. Ei tilannetta parantanut ollenkaan se, että vihasin Henkäystähteä. Niin vihasi Pyräkkäpirukin, mutta hän ei ollut klaanin varapäällikkö eikä puhdasverinen. Saatoin inhota kollia hiljaisuudessa nauttien samalla asemani tarjoamista eduista. Minä ja Pyräkkäpiru emme olleet samaa maata.
Aurinko näytti aloittavan jokailtaisen laskunsa. Pian taivas värjäytyisi kultaiseksi. Minun olisi nautittava siitä: pian koittaisi lehtikato, ja silloin aurinko pysytteli yleensä piilossa pilviverhon takana. Toivoin, että luonnon kiertokulku pysähtyisi, ja voisimme elää ikuista viherlehteä. Lämmössä ja turvassa.
Vilkaisin vierelläni istuvaa Pyräkkäpirua, joka kai odotti minun sanovan jotain. Kuinka olisin muka voinut vastata hänen vuodatukseensa? Olin samaa mieltä. Perheemme oli hajalla ja kaikki oli sekaisin. Toivoin kivuliaan usein, että voisimme kaikki palata aikaan ennen Punatähden kuolemaa. Ennen kuin päätimme murhata hänet. Sen sanominen ei kuitenkaan lepyttäisi Pyräkkäpirua. Mikään sanomani ei tepsisi niin kauan kuin hän kuvitteli minun tappaneen Turmaloikan.
”Haluan kertoa sinulle jotain”, nau’uin hiljaa katse kaukana. ”Mutta se on ehdottoman salaista. Tarkoitan sitä: et saa koskaan kertoa kenellekään, viet sen hautaan asti. Kukaan muu ei tiedä tästä kuin minä. Tiedän, että kuultuasi asiasta haluaisit puhua ainakin Myrskymahdille, mutta et voi tehdä sitä. Siskosi on parantumaton hölösuu. Eikä asiasta sovi kertoa Kaamoskukallekaan, sillä en luota häneen. Jos tämä tieto leviää, minun pääni päätyy ensimmäisenä pölkylle, sitten sinun ja sisarustesi. Voinko luottaa sinuun, Pyräkkäpiru?”
Siirsin katseeni mäntymetsiköstä Pyräkkäpiruun ja katsoin häntä vakavasti silmiin. Halusin kovasti kertoa hänelle, helpottaa hänen oloaan edes vähän. Toisaalta salaisuuden pitäminen saattaisi tuntua jopa raskaammalta kuin hänen isänsä sureminen. Oli ehkä itsekästä minulta haluta kertoa hänelle totuus, sillä Pyräkkäpiru oli suremisensa jo tehnyt ja kärsinyt tunteidensa kanssa kuita. Minä keikauttaisin hänen maailmansa päälaelleen vain keventääkseni omatuntoani. Minä todella olin katala kissa.
//Pyräkkä?
KP-boosti käytössä
