Pohjaharha
Pohjaharhan ja Hiilihampaan välinen keskustelu oli ikävästi katkennut Järviloisteen saapuessa paikalle. Soturi oli ilmoittanut, että heidän kahden olisi lähdettävä mukaan partioon. Pohjaharha oli pahoillaan siitä, että keskustelu hänen ja ystävänsä välillä oli epäilemättä päättynyt. Heille tuli kiire oravan loppuun syömisessä, sillä partio odotteli heitä jo leirin uloskäynnillä. Kun kurresta oli jäljellä vain rippeet, vanhempi soturi varmisti Pohjaharhan valmiuden lähtöön. Valkeaturkkinen soturi nosti katseensa Hiilihampaaseen ja nyökkäsi ilmeettömänä. Jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu kuin Pohjaharha, olisi keskustelua voitu jatkaa partioidessa. Se ei kuitenkaan sopinut Pohjaharhalle, sillä hänelle partiot olivat nimen omaan partioimista eikä keskustelemista varten. Hiilihammas tiesi sen, sillä hän ei avannut keskustelua uudelleen partion päästessä ulos leiristä.
”Mennään koivumetsään ja kuljetaan rajaa pitkin eteläiselle rajalle”, partion johdossa oleva Aurinkoroihu naukui. Ajatukset Väärävarjosta ja siitä, mitä kaikkea Kuolonklaani oli Eloklaanille tehnyt, yritti tunkeutua Pohjaharhan mieleen. Hän ravisteli päätään työntääkseen epämukavat ajatukset sivuun. Niitä ehtisi vatvoa partion jälkeenkin, nyt oli aika keskittyä klaanin suojelemiseen, kuten oikeat soturit tekivät. Pohjaharha vilkaisi vierellään kävelevää Hiilihammasta. Valkoturkkinen kolli päätti varmistaa, että hän saisi jatkaa keskustelua Hiilihampaan kanssa, joten hän avasi suunsa ja naukui:
”Voisimmeko keskustella lisää, kun palaamme leiriin?”
Vaikka hänen olisi tehnyt mieli keskustella tässä ja nyt, ei Pohjaharha suostunut alentumaan sellaiseen. Mitä vähemmän hän keskittyisi partioon, sitä suuremmassa vaarassa koko klaani voisi sen vuoksi olla.
//Hiili?

