Poppelipomppu
Olin iloinen, sillä kerrankin keskustelu toisen kissan kanssa oli jatkunut pidempään kuin parin lauseen verran. Lillukkatassu vaikutti mukavalta tapaukselta, jonka kanssa voisi viettää aikaa muutenkin kuin vain ohimennen partiossa. Soturioppilas kyseli siitä, millaisen kalan olin saanut napattua ja että voisinko saalistaa hänellekin kissan kokoisen kalan. Kohautin lapojani.
”En oikeastaan tiedä mitä lajia se kala oli”, vastasin rauhallisella äänellä lapojani kohauttaen. Se ei ollut valhe, sillä en tiennyt kalalajeja juuri lainkaan. Olin oppinut kalastamaan – ja suoraan sanottuna olin siinä aika hyvä – mutta ei kukaan ollut opettanut minulle, miten kalalajit tunnistaisi toisistaan. Kala kuin kala, olin aina ajatellut.
Vilkaisin välillä eteeni, sillä en halunnut törmätä edellämme kulkevien sotureiden ahtereihin. Sitten käännyin takaisin Lillukkatassun puoleen. Oppilas oli kääntänyt myös katseensa eteenpäin, mutta vilkaisi minun suuntaani, josta tiesin hänen varmasti kuuntelevan.
”Tietysti minä voin kokeilla. Joessa on vain ollut tänä viherlehtenä hieman huononlaisesti kalaa. Ehkä tahtoisit lähteä kanssani joku päivä kalastamaan? Voisin esitellä sinulle taitojani”, ehdotin hyväntahtoisesti. Toisen kissan seura kelpasi minulle ilman muuta etenkin nyt, kun minulla ei Maatuskan lisäksi ollut muita ystäviä. Olin mielissäni, sillä uskoin minusta ja Lillukkatassusta tulevan vielä hyvät ystävät!
//Lillukka?
