Poppelipomppu
Katsoin iloisesti hymyillen Lillukkatassua, joka oli juuri ehdottanut kolmen oravan saalistamista. Nuori naaras oli ehdottanut, että kiipeäisin puuhun ja ajaisin oravat maahan Lillukkatassun kynsiin. En tietenkään voinut myöntää sitä, etten oikeastaan osannut kiipeillä juuri lainkaan, joten minun oli keksittävä jotain ja äkkiä. En todellakaan halunnut Lillukkatassun pitävän minua mitättömyytenä!
”Itse asiassa”, naukaisin ryhtiäni suoristaen, ”olen erinomainen kiipeilijä, mutta olen kuullut huhuja, että niin olet sinäkin!”
Lillukkatassun silmät suurenivat hämmennyksestä. Minä vain hymyilin leveästi, uskoen sataprosenttisesti itsekin valheeseeni. Todellisuudessa en ollut koskaan kuullut kenenkään sanovan mitään Lillukkatassun kiipeilytaidoista, mutta uskoin hänen olevan siltikin hyvä.
”Ihanko totta?” Lillukkatassu kysyi yllättyneenä. Nyökkäsin innoissani.
”Ehdottomasti! Kuulin siitä jokin aina sitten leirin pääaukiolla. Siksi minä ehdottaisin, että sinä saat kunnian kiivetä puuhun ja ajaa oravat alas. Minä sitten nappaan ne kiinni”, nau’uin. Lillukkatassu mietti hetken aikaa ja mittaili puuta katseellaan. Sitten hän kääntyi minun puoleeni.
”No, kai se sopii”, ruskeankirjava naaras tokaisi lapojaan kohauttaen. Minä hymyilin tyytyväisesti ja todella uskoin, että Lillukkatassu onnistuisi.
”Mene vain, kiipeä rohkeasti!” kannustin oppilasta iloisesti. Lillukkatassu lähestyi puuta ja loikkasi ketterästi sen runkoon kiinni, lähtien kiipeämään ylöspäin. Minä jäin odottelemaan alas. Lillukkatassu kiipesi huomattavasti nopeammin kuin minä, olin huojentunut, etten ollut joutunut menemään puuhun. Toki olisin kyllä vaikka väittänyt jalkojeni olevan kipeät, jos hän olisi kehottanut minua kiipeämään hänen sijastaan. Mutta minä totisesti pidin Lillukkatassusta. Olin varma, että minusta, hänestä ja Maatuskasta voisi tulla vielä erittäin hyvät ystävät! En malttanut odottaa, että pääsisin esittelemään Lillukk- ajatukseni keskeytyivät.
”Nyt ne tulevat!” Lillukkatassu huudahti yläilmoista. Säpsähdin ja näin, miten kolme oravaa rynnisti puunrunkoa pitkin alas suoraan kohti minua! Hiirenpapanat! Olin ollut niin ajatuksissani, etten ollut muistanut koko saalistusoperaatiotamme! Onnekseni yksi oravista loikki suoraan minua kohti, joten ei se paljoa työtä vaatinut, kun loikkasin sen kimppuun ja katkaisin sen niskat. Kaksi muuta oravaa juoksivat tiehensä metsän siimekseen. Lillukkatassu laskeutui alas puusta luokseni.
”Pääsivätkö muut karkuun?” hän kysyi ja katseli ympärillemme. Nyökkäsin.
”Joo, ne olivat aivan liian nopeita jopa minulle”, huokaisin.
//Lillukka?
