Poppelipomppu
En ollut tullut lainkaan ajatelleeksi sitä, että meidän olisi täytynyt kertoa muulle partiolle jäävämme saalistamaan. Olimme vain jättäytyneet jälkeen ja päättäneet toteuttaa suunitelmamme. Lillukkatassu näytti olevan huolissaan, enkä aivan ymmärtänyt, että miksi. Tai no, olihan Lillukkatassu oppilas, kai hän pelkäsi saavansa rangaistuksen tai jotain. Mutta ei hän kuitenkaan ollut yksin jäänyt, sillä minähän olin koko ajan hänen kanssaan ja me saimme klaanille syötävää!
”Tuskin he suuttuvat, minä voin puhua heille”, naukaisin ja huiskautin hännälläni ilmaa, viittoen Lillukkatassun perässäni kohti suuntaa, jonne partio oli jatkanut matkaansa. Nappasin oravan suuhuni ja kuulin, kuinka ruskeankirjava oppilas lähti kulkemaan perässäni. Lillukkatassu oli silminnähden huolestunut. Emme puhuneet mitään, ennen kuin saavutimme muut partion jäsenet. Latvaruusu katsahti meitä tuima ilme kasvoillaan.
”Minne te oikein jäitte?” naaras tiuskaisi. Jos katse olisi voinut tappaa, niin Latvaruusun katse olisi varmasti tappanut meidät. En kuitenkaan halunnut välittää siitä, sillä minun oli puhuttava meidät pois ongelmista. En halunnut, että Lillukkatassu saisi rangaistuksen ja joutuisi jäämään leiriin. Olin innoissani uudesta mahdollisesta ystävästä, ja halusin todella näyttää hänelle kalastustaitojani myöhemmin.
”Jäin käpälästäni jumiin, yritin huutaa mutta te ette kuulleet meitä. Lillukkatassu auttoi minut pois jumista, ja sitten löysimme tämän oravan”, selitin epäröimättä lainkaan. Valhe lipsahti suustani ongelmitta, enkä pitänyt sitä lainkaan pahana asiana. Latvaruusu siristi epäluuloisesti silmiään. Sitten hän tuhahti ja pudisteli päätään.
”Jos vielä katoatte, ilmoitan tästä Pimentotähdelle”, naaraskissa tiuskaisi ja loi uhkaavan silmäyksen minuun ja Lillukkatassuun. Kun partio jatkoi matkaa, käännyin hymyissä suin oppilaan puoleen.
”Minähän sanoin, ei mitään ongelmaa”, kuiskasin hiljaa iloisesti, ”kun sinä olet minun kanssani, minä pidän huolen, ettet koskaan joudu ongelmiin.”
Kului pari päivää, enkä jutellut Lillukkatassun kanssa lainkaan sinä aikana. Olin ehtinyt kertomaan pikaisesti Maatuskalle uudesta tuttavuudestani. Hän oli hymyillyt, muttei vaikuttanut yhtä innostuneelta kuin minä.
Maatuska oli juuri äsken lähtenyt partioon, ja minä jäin yksikseni leirin pääaukiolle. Olimme aterioineet yhdessä, joten vatsani oli täysi. Nautin kirkkaalta taivaalta loistavan auringon lämpimistä säteistä, jotka osuivat suoraan minun turkkiini. Kurkustani kumpusi matalaa kehräystä, kun nautin viherlehden kauniista päivästä.
”Hei, Poppelipomppu”, kuulin hiljaisen naukaisun. Raotin silmiäni ja laskin katseeni alas Lillukkatassuun. Kehräys lakkasi kuin seinään, muttei Lillukkatassun vuoksi vaan siksi, että olin hieman säikähtänyt, vaikken sitä myöntäisikään ääneen. Kasvoilleni levisi välittömästi hymy, kun kohtasin nuoren naaraan katseen.
”No hei”, vastasin iloisesti, ”lähdetäänkö nyt kalastamaan? Olenkin toivonut tapaavani sinut taas!”
//Lillukka?
