Pörriäistassu
Huiskin hännälläni kiihtyneesti. Helletassun ylimielinen asenne alkoi todella ottaa nuppiin. Kolli kuvitteli kai olevansa maailmannapa samaan tapaan kuin isänsäkin. Käärmekulta oli pätevä varapäällikkö, mutta Lieskakajo ei heiveröiseltä egoltaan kyennyt näkemään sitä. Kuten sanonta kuului, ei omena kauas puusta putoa. Helletassu oli aivan yhtä lapsellinen ruikuttaja kuin Lieskakajo.
Kohta Helletassu alkoi uhota liittyvänsä Kuolonklaaniin ja lähti marssimaan kiukkuisen määrätietoisesti vihollisklaanin rajaa kohti. Toljotin hänen peräänsä äimistyneenä hetken verran. Oliko tuo hölmö karvapallo tosissaan? Oliko hänen kunnian tuntonsa täysin mennyttä? Kukaan itseään kunnioittava eloklaanilainen ei edes vitsailisi Kuolonklaaniin liittymisellä.
“Vai ei Kuolonklaanissa ole pettureita?” tuhahdin pilkaten ja harpoin hänen peräänsä. “Sehän on kaikkien pettureiden kotiklaani. Itse asiassa, sinä taidat sopia sinne kuin kala veteen. Joten mene vain!” Kirin Helletassun rinnalle ja tuuppasin tätä eteenpäin. “Kun kerran olet vihollinen, minulla on lupa häätää sinut pois reviiriltämme. Niin että pistäpä tassua toisen eteen, syyhyturkki, tai annan sinulle arpia muistutuksesi siitä, miten Eloklaanissa kohdellaan pettureita”, ärisin kollin korvaan.
//Helle??
