Pörriäistassu
Ei niin urhea rääkäisy karkasi suustani Helletassun upottaessa neulan terävät kyntensä poskiini. Huidoin kivusta sokkona takaisin ja onnistuin saamaan välillemme juuri sen verran välimatkaa, että pystyin suunnittelemaan omaa vastahyökkäystäni. Tuota Helletassu saisi katua!
“En solvaisi sinun isääsi, jos hän ei antaisi syytä siihen”, murisin Helletassulle ennen kuin syöksyin hänen etujalkojaan päin koko painollani ja kumosin meidät molemmat. Pyörimme maassa hetken yhtenä turkkien ja kynsien pyörteenä, kunnes Helletassun onnistui päästä otteestani.
“Jos sinun isäsi olisi todellinen soturi, hän lakkaisi ruikuttamasta sellaisten asioiden perään, jotka ovat jo menneisyyttä, ja keskittyisi sen sijaan nykyhetkeen”, sihahdin ja väistin nipin napin kollin kookkaan käpälän, jonka oli ollut tarkoitus osua pääni sivulle. “Kukaan ei kaipaa klaaniinsa sellaista kissaa, joka alkaa mököttää kuin pikkupentu kun asiat eivät mene hänen mielensä mukaan.”
“Kita kiinni, petturi!” Helletassun seuraava isku osui – ja lujaa. Lensin ainakin parin hännänmitan verran taaksepäin, kohti uhkaavan lähellä pauhaavaa jokea. Onnistuin kampeamaan itseni takaisin tassuilleni ennen kuin kolli oli taas kimpussani.
Nujakointimme oli siirtynyt kriittiselle etäisyydelle korkeasta joenpenkasta. En kuitenkaan kyennyt mielentilassani murehtimaan sitä niin paljon kuin olisi pitänyt. Minun ainoa päämääräni tällä hetkellä oli kukistaa Helletassu ja näyttää hänelle, miten idiootti hän oli.
//Helle?
