Pyörrepentu
Kirjoittaja: Ruska
Juoksin metsässä, turkillani tuntui mukava tuuli. Olin päihittänyt jo monta kissaa, mäyrää ja kettua. Olin voittanut kaikki ylivoimaisesti. Minua vastaan oli tulossa Punätähti, voitin hänet ylivoimaisesti. Nyt hän antaa minulle oman arvonsa, minusta tulee nyt päällikkö.
Kiemurtelin unissani vimmatusti, näin juuri unta minun ja Punatähden kamppailusta. Raotin hitaasti silmäni auki. Lumikkoviiksi peseytyi makuusijamme reunalla. ”Huomenta.” hän sanoi lipaisujensa välissä. ”Huomenta.” Mutisin unisena ja nostin pääni ylös. ”Nukuitteko hyvin?” Lumikkoviiksi kysyi hymyillen ystävällisesti. Toivepentu nyökkäsi raukeasti.
”Nukuin mainiosti! Näin unta että taistelin Punatähteä vastaan! Ja voitin! Ja sitten minusta tuli päällikkö!” Kerroin innoissani unestani. Lumikkoviiksi naurahti ja pörrötti päälakeani.
”Valvoitko koko yön?” Kysyin Lumikkoviikseltä ihmeissäni, hän oli hereillä kun heräsin. Lumikkoviiksi pudisti päätään.
”En valvonut, minä vain nukuin vähemmän kuin te.” Hän selitti ystävällisesti. Emo säpsähti hereille, hän katsahti hymyillen Lumikkoviikseä.
”Ai olettekin jo hereillä.” Emo sanoi ja haukotteli. Nyökkäsin emolle innoissani.
”Saadaanko mennä ulos leikkimään?” Toivepentu kysyi itsevarmana ja nousi jaloilleen. Harmikseni emo pudisti päätään.
”Ei käy pikkuiset, ensin syötte ja peseydytte. Sitten saatte mennä ulos.” Emo sanoi lempeästi hymyillen. Mutisin ärtyneenä itsekseni, ei taas pesulle ja syömään. En ole likainen, eikä minulla ole nälkä. Mahani murisi, ehkä minulla olikin nälkä.
”Emo minulla onkin nälkä.” Sanoin nälkäisenä. Emo nyökkäsi.
”Menkää sitten syömään.” Hän sanoi lempeästi. Menin emon luo, ja join maitoa. Se maistui paremmalta kuin hiiri, mutta pian en enää juo lainkaan maitoa. Joimme vatsamme täyteen, tiesin että emo ja Lumikkoviiksi pesevät meidät, se ärsytti minua.
”Pesisitkö Lumikkoviiksi Pyörrepennun?” Emo kysyi parhaalta ystävältään hymyillen. Lumikkoviiksi nyökkäsi ja veti minut luokseen pestäväksi. Karhea kieli ei tuntunut kivalta, halusin pestä itse itseni.
”Minä osaan kyllä itsekkin!” Tiuskaisin ärtyneenä ja suin turkkiani miten osasin. Lumikkoviiksi kuitenkin jatkoi. Pian olimme valmiita, lähtemään ulos.
”Mennään!” Huudahdin iloisesti Toivepennulle, hän juoksi perääni. Hengitin ulkoilmaa. Kosketin tassullani Toivepentua.
”Hippa!” Hihkaisin ja juoksin karkuun kohti aukiota, Toivepentu juoksi perääni.
//Toive?
