Pyörrepentu
Kirjoittaja: Ruska
Nukuin sikeästi emoni, ja veljeni Toivepennun vierellä. Minä rakastin emoani, ja veljeäni kovasti. Minusta oli ihanaa, kun he lämmittivät minua öisin. Tunsin nukkuessani, että joku tökki minua hellästi kylkeen. Nostin pääni sammalista, ja katsoin väsyneesti kuka minua oli tökkinyt. Toivepentu seisoi vieressäni silmät loistaen, ja turkki pörhöllään. Käänsin päätäni kysyvään asentoon, ja nousin istumaan. ”Emo kertoi, että meistä tulee tänään oppilaita! Olen niin innoissani!” Toivepentu hihkaisi innoissaan ja pomppi aloillaan. Suuni loksahti ammolleen, ja silmäni loistivat innosta. Nytkö jo? Minusta tuntuu kuin olisin syntynyt vasta äsken. Olen niin innoissani! Oppilaana saa tehdä kaikkea siistiä, ja vihdoin pääsen itsekkin oppilaaksi. ”Oikeasti?! Tämä on niin jännää! En malta odottaa!” hihkaisin innoissani, ja pomppasin pystyyn innoissani. ”Mennään aukiolle”, Toivepentu ehdotti innoissaan. Nyökkäsin iloisesti, ja syöksyin kohti pesän uloskäyntiä. En ehtinyt pitkälle, sillä emon pörheä häntä katkaisi tien. Katsoin emoani harmissani, miksi en pääse ulos. ”Teidän tulee näyttää siisteiltä, kun teidät nimitetään. Katsokaa nyt itseänne! Olette yltä päältä sammalissa ja romussa”, emo sanoi terävästi, ja katseli vuorollaan kumpaakin. Katsoin turkkiani, emo oli oikeassa. Turkkini oli sammalissa, ja tomussa, sama päti myös Toivepennun turkkiin. ”Minä voin pestä turkkinne”, emo sanoi kehräten, ja veti minut, ja Toivepennun lähelleen. Yritin rimpuilla vapaaksi emon otteesta, mutta turhaan. Makasin harmistuneena, kun emon karhea kieli kävi läpi turkkiani. Hän pesi meitä hiukan vuorotellen, että saisi nopeammin valmista. Tuntui kestäneen viisi kuuta, ennen kuin emo oli valmis. ”Noin, nyt olette puhtaita. Älkää leikkikö mitään rajua, ettei turkki mene sotkuun”, emo sanoi ja katsoi meitä tuimasti. Nyökkäsin emolle, en leiki rajuja leikkejä, lupaam aen! Kävelimme varovasti ulos, minua ahdisti, kun emon katse tuntui selkä turkissani. Pujahdin ulos pesästä, ja Toivepentu tuli perässäni. Aurinko loisti taivaalla, ja ilma oli lämmin. ”Mennäänkö istumaan tuonne varjoon, kun odotellaan nimitystä?” kysyin Toivepennulta, ja osoitin varjoista paikkaa. ”Käy minulle, täällä on lämmin”, Toivepentu vastasi, ja katsahti varovasti aurinkoa. Kävelimme varjoon, ja istahdimme vierekkäin. Venyttelin hiukan tassujani, ja katsoin hymyillen veljeäni. ”Minua jännittää! Pian olemme Toivetassu ja Pyörretassu!” sanoin innoissani Toivepennulle. Toivepentu nyökytteli innoissaan. ”Niin! Pääsemme oppimaan saalistusta ja taistelua!” Toivepentu sanoi, ja katsoi tarkkaavaisesti aukiota. Olimme hiljaa, ja katselimme aukiota. Odotimme, että Punatähti ilmaantuisi paikalle, että pääsisimme vihdoin oppilaiksi. Katsoin huokaisten sotureiden pesälle, Nuppujuova jutteli jonkun kanssa. Oli varmasti kivas olla soturi, ja minä pääsen vasta oppilaaksi. Toivepentu keskeytti mietintö i. ”Katso! Punatähti! Vihdoin!” Toivepentu sanoi innoissaan, ja osoitti varovasti hännällään Punatähteä, ettei loukkaisi päällikköämme. Pomppasin innoissani pystyyn, ja siloitin turkkini hienoksi, ihan vain emon mieliksi. ”Kaikki kissat ympärilleni klaanikokoukseen!” Punatähti huusi kovalla äänellä, joka kuulosti kunnialliselta. Kävelin jännittyneenä kohti Punatähteä, ja Toivepentu käveli perässäni. Kissoja parveili aukiolle, näin emoni, ja isäni. He näyttivät hyvin ylpeiltä pennuistaan. ”Pyörrepentu, astu eteen”, Punatähti sanoi, ja katsoi minua kohti. Astelin jännittyneenä Punatähden eteen, ja katsoin häntä kunnioittavasti. ”Pyörrepentu on nyt kuusikuinen ja valmis aloittamaan koulutuksensa. Tästä lähtien nimesi on Pyörretassu ja mestarinasi toimii Lumikkoviiksi”, Punatähti kertoi klaanilleen kovalla äänellä. Katsoin innoissani ympärilleni, ja kuuntelin kun muut hurrasivat uutta nimeäni. ”Pyörretassu! Pyörretassu! Pyörretassu!” kuului huuto ympäriltäni. Astelin takaisin kissa joukkoon, ja katselin jännittyneenä miten Toivepennulla menisi. ”Toivepentu, astu eteen”, Punatähti ilmoitti, ja katsoi Toivepentua. Veljeni asteli Punatähden eteen, ja näytti selvästi jännittyneeltä. ”Nimitämme tänään myös toisenkin oppilaan, Toivepennun. Toivepentu, tästä päivästä eteenpäin sinut tunnetaan Toivetassuna. Mestarinasi toimii Huomenkyyhky”, Punatähti sanoi kovalla äänellä, ja katsoi klaaniaan. ”Toivetassu! Toivetassu! Toivetassu!” muut hurrasivat Toivetassun ympärillä. Toivetassu näytti ylpeältä itsestään, hän peruutti takaisin muiden kissojen joukkoon. ”Kokous on päättynyt”, Punatähti ilmoitti, ja käveli omaan pesäänsä. Kissat aukiolla hajaantuivat omiin puuhiinsa. Toivetassu juoksi luokseni silmät innoista säihkyen. ”Olemme vihdoin oppilaita! Sait hyvän mestarin”, Toivepentu sanoi innoissaan. ”Sinäkin sait mahtavan mestarin!” vastasin innoissani Toivepennulle. Lumikkoviiksi, Nuppujuova, emo, usä ja Huomenkyyhky kävelivät luoksemme. Jokaisen kissan silmissä loisti ylpeys, emon, isän ja Lumikkoviiksen silmistä loisti myls rakkaus. ”Onnea Pyörretassu ja Toivetassu!” Nuppujuova onnitteli iloisesti. Hymyilin ja pukkasin naarasta hellästi kylkeen. ”Onnea! Minä ja isänne ollasn niin ylpeitä teistä”, Orvokkisydän sanoi kehräten, ja nuolaisi meidän molempien piskia. Pyyhkäisin vaivautuneena tassullani poskeani. ”Onnea, on ihanaa saada oppilas”, Huomenkyyhky sanoi, ja katsoi ikoisesti hymyillen Toivetassua. ”Olen ylpeä teistä, Kuolonklaanin parhaimmat pennut, saivat parhaimmat mestarit!” Lumikkoviiksi sanoi iloisesti ja katsahti Huomenkyyhkyä. ”Varmasti, heistä tulee Kuolonklaanin taitavimmat siturit”, emo sanoi kehräten. Emo, isä ja Nuppujuova hyvästelivät meidät, ja lähtivät omiin puuhiinsa. Emo oli varmaan innoissaan, sillä pääsi taas metsään. Katsoin silmät loisten Lumikkoviikseä. ”Mennäänkö jo harjoituksiin! Haluan oppia kaiken!” sanoin innoissani Lumikkoviikselle, ja pompin innoussani ylös ja alas.
// Lumikko?
