Pyörresielu
Kirjoittaja: Ruska
Katsoin Lumikkoviikseä hämmentyneenä, emo ei ole kuollut, vaan karannut!? Peruutin taaksepäin Lumikkoviiksestä, ja loin hänelle raivokkaan katseen, nostin huultani niin että hampaani näkyi. Lumikkoviiksi säpsähti. ”Sinä valehtelit! Kuinka kehtaat! Mikset estänyt emoa menemästä! Olisin voinut auttaa häntä!” sihahdin Lumikkoviikselle. ”Sinun takiasi menetin molemmat vanhemmat!” jatkoin. Lumikkoviiksi katsoi minua tyynesti silmiin. ”Se oli emosi päätös, hän tahtoi lähteä, en minäkään olisi halunnut hänen menevän, mutta se oli hänen tahto”, Lumikkoviiksi kuiskasi, ja hänen silmänsä sumenivat surusta. Loin Lumikkoviiksen nyt lempeän katseen ja tulin tämän vierelle, kiersin häntäni lohduttavasti naaraan ympärille. ”Anteeksi, minulla on vain niin ikävä emoa”, kuiskasin hiljaa ja vilkaisin hermostuneesti Sulkavirtaa ja Lokkipentua. ”Ymmärrän”, Lumikkoviiksi kuiskasi ja painoi päänsä. ”Miksi valehtelit klaanille?” kysyin hiljaa Lumikkoviikseltä. ”En halua, että kaikki pitävät minua Orvokkisydämen rikostoverina, varsinkin kun en ole puhdas Kuolonklaanilainen, ja on vain parasta että he luulee että Orvokkisydän on kuollut”, Lumikkoviiksi selitti hiljaa. Nyökkäsin ymmärtäväisesti. Nuppujuova kurkisteli jälleen kerran sisälle pentutarhaan. ”Kauanko vielä joudun odottamaan?” kumppanini uteli. ”Vielä hetken”, sihahdin takaisin, ja käänsin katseeni takaisin Lumikkoviikseen. ”Kiitos kun kerroit totuuden, ettei sinun tarvitse kantaa tätä salaisuutta yksin”, kuiskasin naaraalle ystävällisesti, ja kosketin nenälläni hänen korvaansa. ”Olet paras otto-emo koskaan! Kiitos kun olet tukenani, niin vaikeinakin kuin helpoimmilma ajoilla”, kuiskasin, ja tunsin oloni onnellisemmaksi.
// Lumikko?
