Pyörresielu
Kirjoittaja: Ruska
Nyökkäsin Lumikkoviikselle hiljaa, käännähdin Nuppujuovan puoleen, naaras sipaisi poskeltani kyyneliä hännällään. ”Odota sinä täällä, kun menemme katsomaan Aamupentua”, sanoin naaraalle, äänessäni oli surua, ja murhetta. Käänsin katseeni takaisin Lumikkoviikseen. Naaras vaikutti oudon rauhalliselta, vaikka emo oli kuollut. Siristin silmiäni, mutta annoin asian olla. ”J-jos vain haluat, voit olla otto-emoni, ja Aamupennun myös”, sanoin säröilevällä äänellä, mieleeni tulvi muistoja lempeästä ja huolehtivasta emosta, joka oli nyt poissa. ”En saanut antaa edes hyvästejä”, kuiskasin, ja poskilleni vieti kyyneliä. Lysähdin maahan ja katsoin apeasti Lumikkoviikseä. ”Ei se ollut sinun syytäsi”, naaras sanoi hiljaa, rauhoittavalla äänellä. Nuppujuova kiehnäsi vielä ympärilläni, ja minulle tuli parempi olo. Kunniallinen soturi ei itke, pyyhkin kyyneleeni, ja yritin näyttää mahdollisimman rauhalliselta, mutta silmissäni oli levoton, ja murheellinen katse. ”Mennään nyt kertomaan Aamupennulle”, sanoin ja nyökkäsin varovasti. Menimme Lumikkoviiksen kanssa pentutarhaan, Aamupentu nukkui yksin vuoteella, hän ei ollut vielä huomannut emon kadonneen. Suru vihlaisi sydäntäni, pienelle Aamupennulle molempien vanhempien menettäminen muutamassa päivässä, oli varmasti rankkaa. Lumikkoviiksi herätteli Aamupentua hellästi, pieni naaras avasi silmänsä närkästyneenä, hän haukotteli ja nousi istumaan. ”Missä emo on?” pieni naaras kysyi, huomatessaan, ettei emo nukkunut hänen kanssaan. Lumikkoviiksi vilkaisi minua, kuin kysyen, että kumpi kertoo, katsoin Aamupentua, ja nyökkäsin Lumikkoviikselle. Olin hänen isoveljensä, ja tunnen hänet paremmin, joten oli minun velvollisuuteni kertoa.
”Emo ei enää palaa luoksesi”, aloitin varovasti, Aamupentu hätääntyi. ”Miten niin? Hylkäsikö hän minut?” Aamupentu hätäili. Silitin pienen naaraan selkää hellästi.
”Emo, on poissa niin kuin isä, mutta he ovat kanssasi koko ajan, nimittäin sydämessäsi”, jatkoin itsevarmemmin. Aamupennun ilmeestä näki, että naaras oli kauhistunut, katsahdin epätoivoisesti Lumikkoviikseä, naaraan pitäisi pelastaa nyt tilanne. ”Tarkoitatko että emo on kuollut?” Aamupentu kysyi kauhistuneena. Lumikkoviiksi koski rauhoittavasti Aamupennun otsaa nenällään. ”Emosi on poissa, niin kuin Pyörresielu sanoi. Mutta ei hätää, voin olla emosi, niin kuin olen Pyörresielunkin”, Lumikkoviiksi sanoi tyynesti. Aamupentu rauhoittui hiuksn, mutta pennun poskille vieri kyyneliä. Lumikkoviiksi käpertyi Aamupennun ympärille, kuin emo olisi tehnyt. Sydäntäni vihlaisi kipu, kuin joku olisi riistänyt sitä kynsillä. Voi, olisipa minulla ollut enemmän aikaa emon kanssa. Aamupentu rauhoittui hiljalleen, ja pian nukahti. Nuppujuova kurkki pentutarhan sisäänkäynnillä kärsimättömästi, heilautin naaraalle häntää, että hän vielä odottaisi. Katsoin Lumikkoviikseä silmiin. ”Lupaathan olla minulle ja Aamu pennulle hyvä otto-emo?” sanoin naaraalle, ja katsoin Aamupentua, joka nukkui rauhattomasti liikehtien.
// Lumikko?
