Pyörretassu
Kirjoittaja: Ruska
Tassutin eteenpäin Turhamyrsky vierelläni, ja kani hampaissani. Lehtikadon ensilumet olivat jo sataneet, ja riistaa oli vaikeampi löytää. Olin ylpeä itsestäni, kun olin löytänyt näin hienon saaliin. Turhamyrskykin vaikutti ylpeältä, tai no, hänestä ei saa mitään irti, niin en ole varma. Vilkaisin Turhamyrskyä sivusilmälläni. Kolli kiihdytti vauhtiaan, kun taivaalta alkoi tippua pieniä hiutaleita. Kävelimme leiriin, ha kävin tipputtamassa kanin tuiresaalis kasaan. Kävelin Nuppujuovan ohi, väläytin naaraalle lempeän hymyn, ja kävelin oppilaiden pesälle. Istahdin alas kylmään maahan, ja katselin aukiota. Ummistin silmäni ja kasvoilleni tippui pienen pieniä kylmiä hiutaleita. Kuulin askeleita, ja katsahdin kuka se oli. Lumikkoviiksi asteli vihaisen näköisenä minua kohti, ja hänen häntänsä huiski edes takaisin.
”Mikä hätänä?” kysyin naaraalta ihmeissäni. Lumikkoviiksi mulkoili Höyhenhallan suuntaan ja käänsi katseensa taas minuun.
”Toivetassu kuoli Höyhenhallan takia! Höyhenhalla ei estänyt Toivetassua menemästä ukkospollulle, ja hän jäi varmasti hirviön alle ja tippui ukkospolun toiselle puolelle”, Lumikkoviiksi murisi ja mulkaisi taas Höyhenhallaa, joka istui levottoman näköisenä Orvokkisydämmen vierellä pentutarhalla. Toivetassu, kuoli!? En voinut uskoa tätä! Tämä on väärin! Rakastin häntä niin paljon! Hän oli minulle kaikki. Emon ja isän jälkeen.
”Toivetassu”, kuiskasin surullisena ja nyyhkäisin. Ravistin kuitenkin päätäni. Kunnon soturi ei itke, vaan suree sydämmessään.
”Tietääkö emo?” kysyin Lumikkoviikseltä, joka oli yhä yhtä raivoissaan kuin oli tullessaankin ollut. Lumikkoviiksi pudisti päätään, ja kääntyi kohti Orvokkisydäntä. Naaras mulkaisi Höyhenhallaa,joka perääntyi poispäin. Lumikkoviiksi kertoi Orvokkisydämmelle kuolemasta. Emo näytti niin järkyttyneeltä. Hänen rakas pentunsa, oli kuollut. Kävelin oppilaiden pesään, en kestänyt enää tätä. Kierähdin kerälle omalle vuoteelleni, ja yritin nukkua murheet pois. Mutta en pystynyt nukkumaan, oliko Toivetassun kuolema Höyhenhallan syytä? Sitä en tiennyt, mutta tiedän, jos Toivetassu on elossa hän toetää. Nukahdin monen ajan päästä.
Heräsin hätkähtäen hereille, oli ilta. Ja tietysti, olin nähnyt painajaisia. Tassutin aukiolle, kovinkaan moni ei ollut enää hereillä. Nuppujuova tassutti minua kohti, kehräsin hiljaa, ettei kukaan muu huomaisi.
”Hei Nuppujuova!” Sanoin onnellisena, nähdessäni kauniin naaraan, joka on tuleva kumppanini. ”Hei Pyörretassu!” naaras kehräsi vastaukseksi. Nuppujuova istahti viereeni, ja kiersimme häntämme yhteen selkiemme takana.
”Kuulin Toivetassun kuolemasta, tosi ikävä juttu”, Nuppujuova totesi lohduttavasti. Hymähdin ja katsoin kohti pentutarhaa. Toivoin vain, ettei Aamupentu olisi järkyttynyt. Minä niin rakastin pikkuista siskoani.
”Ei puhuta siitä enää”, sanoin hiljaa, Nuppujuova nyökkäsi ymmärtäväisenä. Taivaalle syttyi muutama tähti, ja katselin hehkuvia pisteitä uteliaana.
”Olen jo melkein soturi”, sanoin Nuppujuovalle reippaasti, ja hymyilin lempeästi. Nuppujuova kehräsi.
”Sepä hyvä! Sitten pääsemme olemaan kumppaneita”, Nuppujuova kuiskasi. Painoimme hellästi kuonomme yhteen, ja minua pienempi naaras painautui kylkeeni. Hetken istuskelun jälkeen nousimme seisomaan, sanoimme toisillemme hyvää yötä, ja menimme omiin pesiimme nukkumaan. Huomenna oli parempi päivä.
