Pyräkkäpiru
Kirjoittaja: EmppuOmppu
”Älä päästä sitä karkuun!” Tuskin kuulin Kuuraturkin murahdusta kiriessäni kantojen välissä puikkelehtivaa rusakkoa. Eläin kiiti kohti Ukkospolkua, ja tiesin, että minun olisi saatava se kiinni ennen sitä.
Keuhkoni olivat kuin tulessa enkä enää edes tuntenut jalkojani, mutta kiritin itseäni siitä huolimatta nopeampaan vauhtiin. Vähitellen saavutin pitkäkorvaa, ja lopulta minun onnistui tarrautua sen takapäästä kiinni etukäpälieni kynsillä. Roikuin sen perässä parin hännänmitan verran, kunnes se yhtäkkiä potkaisikin takajaloillaan niin lujasti minua päin, että menetin otteeni siitä.
Pyörin vähän matkaa maassa ennen kuin vauhtini pysähtyi ja jäin vain makaamaan paikoilleni. Hengitin raskaasti; kaulassani tuntui polttelua. Samaan aikaan kuulin jostain etäältä hirviön päästävän oudon tööttäyksen ja sitä seuraavan tömähdyksen.
Yritin nostaa päätäni, mutta kipu kaulassani esti minua liikkumasta. Tajuntani oli jo hämärtymässä, ja viimeinen ääni, jonka kuulin ennen kuin silmissäni sumeni, oli kaksijalkojen mekastus.
Nenääni tunki väkevä kasvien haju. Raotin silmiäni, yrittäen saada niiden yhä hieman samean katseen kohdistumaan johonkin. Pian minulle valkeni, missä olin.
”Hehkuaskel, hän on hereillä”, Sumutassun ääni kajahti jostain pääni läheltä. Olisin halunnut käskeä häntä tukkimaan kuononsa, sillä se sai pääni jyskytykswn pahenemaan entisestään.
Näin tassujen ilmestyvän eteeni ja nostin katsettani vaivalloisesti ylöspäin. Hehkuaskel kumartui alemmaksi ja laski samalla viereeni suussaan kantamansa yrttikimpun. Hetkinen – minuako noilla hoidettiin? Mitä ihmettä minulle oli oikein käynyt? Muistikuvani aiemmalta olivat kuin usvan peitossa; kykenin palauttamaan mieleeni vain joitakin satunnaisia asioita, kuten kannot ja pakenevan rusakon siluetin.
Yritin kysyä asiasta Hehkuaskelelta, mutta suustani ei päässyt kuin epämääräistä pihinää. Säikähtäneenä kokeilin uudestaan saada sanoja ulos, mutta lopputulos oli sama.
”Älä yritä puhua. Sait aika pahoja haavoja kaulan alueellesi”, Hehkuaskel naukui sylkäistyään tassulleen jonkinlaista tahnaa, jota tämä oli pureskellut suuhun panemistaan yrteistä.
Jäykistyin tuntiessani kirvelyä kaulassani parantajan levittäessä lääkettä haavoille. Hehkuaskel hääri edessäni hyvän tovin, ennen kuin heilautti häntäänsä ja samassa Sumutassu ilmestyi hänen viereensä. Oppilas ojensi minulle siemeniä. Nuolaisin ne suuhuni kuuliaisesti, sillä enpä minä olisi voinut kuulustella niiden käyttötarkoitusta muutenkaan, vaikka olisin halunnut.
Siemenistä tuli minulle rauhallinen olo, ja kipu kaulassani lieveni kuumaksi tykytykseksi. Oloni niin raukea, että suljin jopa silmäni. Kuulin parantajan keskustelevan oppilaansa kanssa jostakin vähän matkan päässä, mutta ajatukseni olivat alkaneet puuroutua yrtin vaikutuksesta niin, etten saanut sanoista selvää. Lopulta vajosin tiedottomuuteen.
Kun seuraavan kerran avasin silmäni, pesään tulvi valoa. Kaulani tuntui edelleen oudolta, ja siihen sattui aina kuin tein minkäänlaisia äkkiliikkeitä. Minulla oli kuitenkin sen verran virkeä olo, että halusin nousta vähintään istumaan.
Kampeuduttuani vaivalloisesti istualleni annoin katseeni kiertää pesässä. Huomasin melkein heti Sumutassun, joka suki turkkiaan omalla vuoteellaan. Oppilaan korva liikahti, ja tämä nosti keltaisen katseensa minuun. Hetkessä naaras oli jo ylhäällä ja tassuttanut luokseni.
”Sinun kannattaisi ottaa rauhallisesti seuraavat pari päivää”, oppilas kehotti ja yritti selvästi saada minut takaisin makuulteni. ”Muuten haavasi voivat aueta uudestaan.”
Pääni sisällä humisi vieläkin, enkä osannut vieläkään sanoa, miten olin joutunut parantajien luo. ”Mitä… tapahtui?” onnistuin kähisemään jotenkuten ymmärrettävästi.
Sumutassu räpäytti silmiään ja näytti hetken verran siltä, ettei ollut varma, mitä tarkoitin. ”Tarkoitatko sitä, miten olet täällä?” hän kysyi. Nyökkäsin, ja parantajaoppilas rupesi kertomaan: ”Toissa aamuna partio toi sinut leiriin. Olitte kuulemma olleet metsällä, ja sinä olit jahdannut rusakkoa. Ilmeisesti olit saanut sen kiinni, mutta se pisti sinulle kampoihin aika mitalla.” Oppilaan katse käväisi kaulassani, ennen kuin se palasi takaisin silmiini. ”Jos se yhtään lohduttaa, he saivat lopulta sen rusakon kiinni, kun hirviö ajoi sen yli.”
En voinut sanoa, että se lohdutti. Nyökäytin parantajaoppilaalle pienesti päätäni kiitokseksi ja asetuin sitten takaisin makuulleni. Sumutassu lähti toiselle puolelle pesää Hehkuaskeleen luo. Minä jäin tuijottelemaan ulos pesästä voimatta uskoa, että saalis oli löylyttänyt minut sairaslomalle.
