Pyräkkäpiru
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Minut oli määrätty rajapartioon Pikiturkin, Lepakkohuudon sekä Lehtituulen kanssa. Suuntanamme oli Eloklaanin raja, mikä ei tuntunut miellyttävän kaikkia partion jäseniä. Monet olivat kaiketi edelleen katkeria siitä, kun eloklaanilaiset olivat onnistuneet vapauttamaan päällikkönsä ja parantajansa ja häätämään leirinsä vallanneet Kuolonklaanin soturit matkoihinsa. Se varmasti turhautti myös itse Henkäystähteä, vaikka kolli olikin pitänyt itsehillintänsä melko hyvin koossa eikä ollut purkanut vihaansa klaanitovereihinsa.
Jos minulta kysyttiin asiasta, niin ei pankkivankien menettäminen haitannut lainkaan. Vihasin Kuolonklaanin päällikköä varmasti vähintään yhtä paljon kuin rajanaapurimme, ja kaikki takaiskut hänen suuruudenhulluissa suunnitelmissaan saivat minut suorastaan hykertelemään. Sitähän minä en tietenkään voinut sanoa ääneen, sillä se olisi tiennyt julkista teloitusta päällikön kynsien kautta. Vaikeneminen ei tullut minulta luonnostaan, mutta jos jotenkin halusin päästä eroon Henkäystähdestä, oli oltava nokkelampi ja yrittää olla soittamatta suuta liikaa, jottei joutunut silmätikuksi.
Partio liikkui lumesta huolimatta ripeästi rajaa kohti. Pakkanen oli tehnyt kissojen muovaamasta polusta kovan ja varmemman kävellä, joten matkanteko ei ollut niin hidasta.
Kuljin aivan Pikiturkin perässä pitäen katseeni tassuissani, jotten törmäisi vahingossa polkuun kiinni jäätyneisiin lumipaakkuihin. Olin niin keskittynyt tähän, etten melkein huomannut Pikiturkin hidastaneen vauhtia edelläni ja nostaneen häntäänsä ylös merkiksi pysähtyä. Yritin kurkistella pienen soturin takaa polulla, mikä oli saanut tämän pörhistämään selkäkarvansa.
“Eloklaani”, kuulin naaraan sihahtavan, ja höristin heti sen kuullessani uteliaana korviani. Ei mennyt aikaakaan, kun naapurien ominaistuoksu tavoitti meidän muidenkin hajuaistin.
“Niiden on parempi pysyä omalla puolellaan”, mutisi Lepakkohuuto takanani puoliääneen.
Pikiturkki lähti varovasti liikkeelle ja loppupartio seurasi hänen perässään matalana hiipien. Silmäni havaitsivat rajan tuntumassa liikettä, ja silloin minä tajusin katselevani neljää eloklaanilaista, jotka olivat parasta aikaa jättämässä omia hajumerkkejään rajalle. Mukana oli kokoontumisista tuttu valkoinen kolli, Väärävarjo, ja ilmeisesti myös itse klaaninpäällikkö Mesitähti kahden muun kissan, oranssin ja ruskean, kanssa. Kuitenkin kun tulimme lähemmäksi partiota, huomasin, ettei kyseinen hintelä kolli ollutkaan Eloklaanin päällikkö vaan joku tätä muistuttava kissa. Arvatenkin joku tämän sukulainen.
“Merkitään rajat”, Pikiturkki sihahti käskyn lapansa yli ja suuntasi rajalle häntä ylpeästi pystyssä eloklaanilaisista välittämättä. Me muut seurasimme perässä.
Saapuessamme eloklaanilaispartion kohdalle, ilmapiiri muuttui hetkessä rätiseväksi jännitteestä. Mesitähteä muistuttava kolli nyökäytti meille kohteliaasti päätään ja maukui tervehdyksensä, johon kukaan ei vastannut. Minä nyökäytin tälle pikkiriikkisen päätäni, kuitenkaan yrittämättä herättää liikaa huomiota partiotovereideni katsellessa.
“Kaunis päivä tänään”, Mesitähti-klooni naukui sitten ja vilkaisi taivaalle kuin sitä ihastellakseen. Toljotin tätä vähän typertyneenä. Yrittikö tuo höhlä tosissaan jutustella pahimman vihollisensa kanssa säästä?
//Lepakko tai joku elolaisista (Säde ja Syreeni)?
