Pyräkkäpiru
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Eloklaanilaiset olivat mielestäni varsin mielenkiintoisia kissoja. Ei kauaakaan sitten he olivat olleet vielä Kuolonklaanin vallan alla ja heidän päällikkönsä ja parantajansa olivat olleet panttivankeina meidän reviirillämme. Kaiken järjen mukaan heidän olisi pitänyt luhistua kasaan kuin huonosti kaivettu tunneli, mutta jollakin ilveellä klaani oli yhä pystyssä kovista koettelemuksista ja menetyksistä huolimatta. He olivat kuin nuoria pajuja, jotka taipuivat, mutta eivät katkenneet.
Inho taisi olla molemmin puolista. Sekä eloklaanilaiset että kuolonklaanilaiset pörhistelivät toisiaan mulkoillessaan karvojaan. Kaikki paitsi tämä yksi kolli, joka näytti erehdyttävästi Eloklaanin päälliköltä. Kollin vihreissä silmissä oli vaikeasti tulkittava katse, mutta vihamieliseksi sitä ei olisi missään nimessä voinut kuvata. Olisin halunnut tietää, mitä kissan pään sisällä liikkui, kun hän katseli meitä.
“Hoidetaan merkkaus loppuun ja jatketaan sitten matkaa”, häntäänsä nytkyttelevä Pikiturkki kääntyi murahtamaan meille. Naaras ei suonut eloklaanilaisille enää silmäystäkään.
Me tottelimme ja siirryimme uusimaan hajumerkkejä rajan tuntumaan. Eloklaanilaiset jatkoivat omia puuhiaan omalla puolellaan, mutta huomasin heidän vilkuilevan meidän suuntaamme varautuneesti, aivan kuin ollakseen varmoja siitä, ettemme yrittäisi mitään. Samanlaista käytöstä oli havaittavissa myös omissa klaanitovereissani. Lepakkohuuto oli merkkaamassa erästä nuorta puuta, ja koko sen ajan vähintään toinen hänen korvistaan oli suunnattuna eloklaanilaisia päin. Minä hoidin oman vastuualueeni nopeasti pois alta ja siirryin sen jälkeen edemmäksi liikkuneen Pikiturkin perään.
Lopulta kaikki merkit oli saatu uusittua ja partio lähti jatkamaan matkaa sovittua reittiä pitkin. Vilkaisin vielä lapani yli rajalle. Näin valkoisen kollin katsovan meidän peräämme vihreillä silmillään.
KP-boosti käytössä
