Pyräkkäpiru

348 sanaa | 9 kokemuspistettä | ⚡ KP-boosti käytössä (1.15x)

Kirjoittaja: EmppuOmppu

Kuu oli piiloutunut repalaisen pilviverhon taa ja sen valo hohteli aavemaisesti nukkuvan leirin yllä. Minä ja Hilleripilvi istuimme ulkona vartiossa. Kumpikaan ei sanonut mitään, mutta ilmapiiri tuntui poikkeuksellisen jännittyneeltä. Aivan kuin olisimme odottaneet jotakin pahaa tapahtuvan aivan näillä hetkillä.
Siitä sainkin loistavan idean.
“Juuri tällaisena yönä hänen huutonsa melkein kuulee”, henkäisin kylmään ilmaan. Huuru nousi ylöspäin pyörteillen, ennen kuin se katosi. Muutaman ketunmitan päässä sivullani istuva Hilleripilvi liikahti.
“Mitä ihmettä sinä oikein höpiset? Turruttiko pakkanen aivosi?” hiekanruskea soturi ilkkui.
“Ai, etkö ole muka kuullut sitä?” Käänsin kuononi hänen suuntaansa. Hilleripilven hännänpää nytkyi nopeammin. “Huutoa, joka seisauttaa veret suonissasi ja repii sydämen rinnastasi?”
“No en ole”, soturi ärähti. Kuulinko hänen äänessään levottomuutta? “Ei täällä kukaan huuda.”
“Et kai siis ole kuullut kyseistä tarinaakaan.”
“Mitä tarinaa?”
“Tarinaa soturista, joka livahti yksin ulos leiristä juuri tällaisena yönä, kuun piilotellessa pilvien takana. Klaanitoverit kertovat, etteivät he kuulleet soturista enää sen koommin, ja ainoa muisto, jonka hän jätti itsestään tuolta yöltä, oli metsässä kiirivä kauhunhuuto. Kun häntä lähdittiin aamun valjetessa etsimään, koko kissasta ei näkynyt jälkeäkään. Hänen henkensä kerrotaan jääneen jumiin tähän metsään, jossa hän vaeltaa vielä tänäkin päivänä tuskaansa valittaen, etsien uhria, jonka voisi viedä mukanaan ystäväkseen tuonpuoleiseen.”
Hilleripilven niskakarvat sojottivat pystyssä. Tunsin pientä mielihyvää, kun tuuli kuljetti hänen suunnaltaan pelkotuoksun vivahteita.
“Huijaat”, kolli sanoi silmiään siristäen. “Kyllä minä tuollaisen jutun olisin kuullut, jos se olisi totta.”
Kohautin lapojani. “Moni on liian peloissaan muistellakseen koko tapausta. He kai pelkäävät, että se tuo kadonneen soturin hengen sen luokse, joka siitä puhuu.”
Yritin pidätellä virnistystäni, kun huomasin Hilleripilven silmien takana välähtävän kauhun. En kuitenkaan ehtinyt myhäillä pitkään, sillä yhtäkkiä jostain kuului selkäpiitä karmiva rääkäisy. Hilleripilvi pomppasi tassuilleen sähähtäen, silmissään suorastaan vauhkoontunut katse.
“Kadonneen soturin henki! Sinä toit sen tänne!” soturi sihisi minulle sylki lentäen, turkki kaksinkertaistuneena.
“Rauhoitu, Hilleripilvi, etkö sinä ketun ääntä tunnista?” Minun oli vaikea piilotella huvittuneisuuttani, kun kollin naamalle leviävä ilme kertoi tämän tajunneen juuri erheensä. Hilleripilvi kävi takaisin istumaan karvojaan silotellen. Hän mulkaisi suuntaani selvästi närkästyneenä.
“Mitä jos et sano enää sanaakaan koko loppuyön aikana?”
“Se sopii. Sillä tavoin kuulemme paremmin, jos joku huutaa lähistöllä.”

KP-boosti käytössä

Author: Elandra