Pyräkkätassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Olin erityisen herkässä tilassa, kun Myrskytassu päätti varoittamatta – ja toisaalta aivan hänelle tyypilliseen tapaan – läimäistä minua selkään. Melkein lennähdin maahan kuonolleni siskon käpälän voimasta, ja se sai minut entistä enemmän pois tolaltaan. Pomppasin pystyyn karvat sojollaan ja tuijotin itseäni huomattavasti suurikokoisempaa naarasta vihaisesti.
”Minä olisin voinut kuolla, Myrskytassu! Olisit voinut katkaista selkärankani tuolla suunnattoman isolla tassullasi!” huudahdin vimmastuneena. Vaaleanharmaa oppilas katsoi minuun hölmistyneenä takaisin, selvästikään voimatta käsittää syytä kimmastumiselleni.
Totta puhuen olin itsekin hiukan päästäni pyörällä – aivan kuin olisin koko ajan keikkunut rotkon reunalla odottamassa voimakkaan tuulenpuuskan puhaltavan minut jompaankumpaan suuntaan. Yhtäkkiä vatsani päästi äänekkään, kurisevan äänen, joka kiinnitti sekä oman että siskoni huomion. Myrskytassun naamalle levisi leveä hymy.
”Sinullahan on nälkä! Nälkäisenä tulee helpommin kiukkuiseksi”, naaras maukui oivaltavaan sävyyn ja tuuppasi minua sitten käpälällään tuoresaaliskasan suuntaan. ”Se korjaantuu syömällä. Minäkään en ole vielä syönyt, joten voimme syödä yhdessä!”
Olisin halunnut inttää vastaan, mutta en voinut kieltää enää pidempään kasvavaa nälkääni. Siitä oli aikaa, kun olin viimeksi syönyt mitään, ja verensokeritasoni laski hälyttävää vauhtia. Niinpä annoin naaraan johdattaa itseni tuoresaaliskasalle ja valita meille saaliin jaettavaksi. Myrskytassu poimi kasasta kookkaan jäniksen, joka oli jopa minua isompi. Katsoin sitä vähän kyseenalaistaen.
”Emme me mitenkään jaksa syödä tuota kahdestaan”, huomautin siskolleni, joka huitaisi hännällään vähättelevästi.
”Höpsistä, tietenkin jaksamme! Sitä paitsi, sinäkin tarvitset vähän enemmän lihaa luidesi ympärille”, Myrskytassu moukui yhä hymyssä suin ja työnsi sitten jäniksen eteeni. ”Sinä saat aloittaa!”
Huokaisin suurieleisesti ja ryhdyin etsimään jäniksestä pehmeää kohtaa, josta minun olisi helpoin repäistä pala. Kun löysin sellaisen, syöminen kävi yllättävän helposti. Tunsin voimakkaiden tunteideni laantuvan sisälläni ensimmäisten lihapalojen täyttäessä tyhjyyttään huutavan vatsalaukkuni. En hetkeen sanonut mitään, sillä keskityin syömään lisää. Sen sijaan Myrskytassu kertoili syömisen lomassa ylpeänä päivästään ja saavutuksistaan harjoituksissa.
”Kiitos, kun söit kanssani”, nau’uin naaraan selostuksen väliin ja kohdistin katseeni tämän meripihkanvärisiin silmiin. ”Taisin todella tarvita tätä.” Hymyntapainen nousi kasvoilleni – Myrskytassu osasi toisinaan ajattelemattomasta käytöksestään huolimatta piristää muita tehokkaasti.
//Myrsky?
