Pyräkkätassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Teki kipeää kuulla totuus liskojen horrostamisesta. Joutuisin siis todella kestämään lehtikadon kylmyyttä ja pimeyttä näkemättä vilaustakaan suomuisista ystävistäni. Niin epäreilua!
”Mutta vaikket tulekaan näkemään liskoja lehtikatona, muissa eläimissä tapahtuu paljon kiinnostavia muutoksia”, Pimentovarjo maukui lohduttavasti. Katsahdin häneen korvat lannistuneesti luimussa. Naaras selvensi, mitä oli tarkoittanut puhuessaan muissa eläimissä tapahtuvista muutoksista: ”Joidenkin eläinten turkki vaihtaa väriä. Kärpän ja jäniksen turkki muuttuu valkoiseksi, jolloin niitä ei erota lumen seasta. Oravan turkki muuttuu harmaaksi. Ja kuten liskot, myös monet muut eläimet katoavat. Hiiriä ja päästäisiä ei esimerkiksi näe yhtä usein.”
Vaikka hiiret, oravat ja sen sellaiset eivät olleet yhtä kiinnostavia kuin liskot, arvostin silti suuresti emoni elettä yrittää piristää minua. Kenties voisin yrittää suunnata tänä lehtikatona huomioni myös muihin metsän eläimiin ja yrittää oppia niistä enemmän odotellessani liskojen paluuta.
”Kiitos paljon, emo”, naukaisin kiitollisena ja puskin päälläni naaraan lapaa. ”Ehkä minä yritän seurata muitakin eläimiä jatkossa.”
Pimentovarjo väläytti minulle lempeän hymyn. ”Se on hyvä kuulla.”
Jutustelimme emon kanssa vielä niitä näitä, ennen kuin minun piti mennä nukkumaan. Nau’uin naaraalle hyvät yöt ja suuntasin oppilaiden pesälle, jossa muut oppilaat jo tuhisivat sikiunessa.
Täysikuu loisti kirkkaana öisellä taivaalla. Olimme saapuneet hetki sitten Kivikukkulalle, jonne myös eloklaanilaisten odotettiin saapuvan pian.
”Muista, kun eloklaanilaiset tulevat, ole kohtelias mutta älä mene jutustelemaan heidän kanssaan”, Mäyräkynsi ohjeisti minua, kun kauempana horisontissa näkyi lähestyviä tummia hahmoja. Istuin mestarini vierellä ja yritin kuikuilla kiven päältä tulijoihin päin.
”Miksi?” kysyin irrottamatta katsettani saapuvista kissoista.
”Koska sinut tietäen vuodatat heille kaikki salaisuutemme”, soturi murahti ja näpäytti minua kevyesti korvanlehdelle tassullaan. Huokaisin ja pyörittelin silmiäni – en minä niin paha lörppösuu ollut. Sitä paitsi, eihän meillä edes mitään salaisuuksia ollut. Vai oliko ne jätetty kertomatta minulle? Kerrassaan epäreilua, jos asian laita oli niin!
Seurasin kiveltä mestarini vierestä, miten eloklaanilaisia puikkelehti kuolonklaanilaisten sekaan. Kun Mäyräkynnen silmä vältti, lähdin omille teilleni – niinhän kaikki muutkin oppilaat tekivät. Ei minua tarvinnut holhota niin kuin jotakin pikkupentua.
Pujottelin liikkuvien kissojen välissä, ja yhtäkkiä eteeni ilmestyi harmaa turkki. Tein äkkipysähdyksen ja tajusin kissan olevan Lumikkoviiksi, yksi klaanimme sotureista, tosin tällä hetkellä hän oli kuningattarena pentutarhalla.
”Anteeksi, melkein törmäsin sinuun”, pahoittelin naaraalle ja hymyilin vähän. ”Minulla oli kiire pötkiä pakoon Mäyräkynnen haukankatseelta. Hänen mielestään puhun muka liikaa, enkä siksi saisi keskustella eloklaanilaisten kanssa.”
//Lumikko?
