Pyräkkätassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Hetki sitten minusta ja sisaruksistani oli tehty oppilaita. Kaamostassu oli saanut mestarikseen pahaluontoisen Jääviillon ja Myrskytassu itse klaanin varapäällikon, Henkäysvarjon. Minun koulutuksestani vastasi puolestaan Mäyräkynsi, joka – valitettavasti – oli entinen erakko.
”Onneksi olkoon Pyräkkätassu ja Myrskytassu. Saa oppilaiden pesäkin hieman tasoa, uudet toverimme vaikuttavat hieman… erikoisilta tapauksilta. Mutta sinua kyllä käy sääliksi Pyräkkäpentu, sait surkean mestarin. Entisen erakon! Mäyräkynsi ei takuulla osaa mitään. Olethan sinä nyt nähnyt hänen pentunsakin.” Kaamostassun kuittailu ei ainakaan tehnyt oloani paremmaksi. Oli jo aivan tarpeeksi epäreilua, että olin jäänyt pentuetovereitani huomattavasti pienikokoisemmaksi, ja nyt sain vielä huonon mestarinkin! Kukaan ei ikinä tulisi ottamaan minua tosissaan…
Emo ja isä tulivat onnittelemaan meitä. Kuuntelin puolella korvalla Kaamostassun hölöttämistä vanhempiemme kanssa, sillä olin keskittynyt etsimään uutta mestariani aukiolla olevien kissojen joukosta. Soturia ei loppujen lopuksi ollut kovin vaikea löytää, sillä suuren kokonsa ja erikoisen värityksensä vuoksi kolli erottui hyvin joukosta.
”Onnea vielä, Pyräkkätassu”, kuulin Turmaloikan onnittelevan minua. Katsahdin häneen hännälläni närkästyneesti huiskien, mutta nyökkäsi kuitenkin tälle takaisin.
Turmaloikka näytti tajuavan jonkin vaivaavan minua, ja huomatessaan epäröivät katseeni Mäyräkynnen suuntaan, hän naukaisi: ”Muistathan, että erakkotaustastaan huolimatta Mäyräkynsi voi olla hyvä soturi.”
Katsoin isääni edelleen vähän epäluuloisena. ”Niin kai…” huokaisin sitten ja yritin reipastua. En aikonut lannistua näin vähästä – olinhan sentään Pimentovarjon ja Turmaloikan poika!
Kun Myrskytassu ja Kaamostassu siirtyivät mestariensa luo, oli minunkin viimein kohdattava omani. Kävelin Mäyräkynnen luo mahdollisimman pelottoman näköisenä, vaikka epävarmuus kyti yhä rinnassani. Näin läheltä soturia huomasin, että tämän toinen silmä oli sumea ja harmahtavan värinen. Lisäksi toinen hänen korvistaan oli revennyt, ja kollin nenässä oli lyhyt viiltoarpi. Ruhjeita näkyi olevan enemmänkin, mikä vain vahvisti mielikuvaani siitä, ettei tämän kissan kanssa sopinut ruveta ryttyilemään.
Seisoessani Mäyräkynnen edessä en voinut olla tiedostamatta omaa pienuuttani. Kaamostassu ja Myrskytassu toki olivat minua isompia, mutta Mäyräkynsi oli raavas kolli ja heitä monin verroin isompi. Rohkeutta nyt, Pyräkkätassu!
”Joko mennään harjoituksiin?” kysyin ja katsoin soturia silmä kovana. Väittipä Kaamostassu mitä tahansa, mutta minä en ollut nössö!
//Mäyrä?
