Rajutassu
Konnavarjo kutsui minut hännällään luokseen. Liityin Kallahämyn, Mustikkapyörteen ja mestarini joukkoon. Mustaturkkinen Kallahämy ja mustavalkoinen Mustikkapyörre olivat molemmat minulle täysin vieraita kissoja. Olin ehkä joskus ollut heidän kanssaan partioissa, mutta en ikinä vaihtanut yhtäkään sanaa tai mitään. Siksi minua kutkuttikin tutkailla heidän käyttäytymistään.
“Menemme Kuolonklaanin vastaiselle rajalle”, Konnavarjo selitti ja pyrki partion johtoon. Hölkkäsin tämän rinnalla metsään jättäen Kallahämyn ja Mustikkapyörteen meitä seuraamaan.
Rajaviiva, joka erotti Eloklaanin Kuolonklaanista oli kiinnostavin partiointipaikka. Tykkäsin kuikuilla toisen klaanin reviirille. Ehkä jokin päivä voisin vielä lähteä sinne seikkailemaan, kun mestarini silmä vältti.
Aurinkoinen sää alkoi pikkuhiljaa käydä hermoilleni, sillä paksu turkkini ei minua kamalan hyvin varustanut lämpimään säähän. Onneksi tulimme joelle. Lupaa kysymättä loiskahdin veteen.
“Haittaako teitä kahlata yli?” Konnavarjo kysyi kahdelta naaraalta, jotka saapuivat juuri luoksemme. Kallahämy pudisti päätään, mutta Mustikkapyörre näytti epävarmemmalta. Kaksikko kuitenkin seurasi Konnavarjoa veteen minun luokseni.
Menin edeltä tunnustellen viettikö joen hiekkapohja alas vai pääsisimmekö kaikki ylitse uimatta. Vettä oli pian juuri ja juuri selkääni asti, mutta vanhemmilla kissoilla ei ollut ongelmaa kahlaamisessa.
“Mustikkapyörre mene Rajutassun kanssa tästä suoraan tuonne”, Konnavarjo naukui joesta noustuaan ja viittoili suuntia hännällään, “Minä ja Kallahämy jatkamme vasemmalle.”
Kissat jakautuivat partionjohtajan käskemiin pareihin ja lähdin tassuttamaan Mustikkapyörteen edellä kohti rajaa. En viitsinyt edes vilkaista taakseni varmistaakseni tämän seuraavan minua, sillä olin äkännyt jotain pusikossa. Kiisin sinne mahdollisimman nopeasti väistellen sekametsän aluskasvillisuutta ja pian edessäni oli kokonainen kuolonklaanilaispartio.
“Hei!” Mustikkapyörre huusi nähdessään toiset paljastaen meidät. Vilkaisin naaraaseen vihaisena, mutta pidättelin piikikkäitä sanoja. Haluaisin ottaa kaiken irti ensitapaamisestani kuolonklaanilaisten kanssa.
”Hei, oletko sinäkin oppilas? Minä olen Apilatassu. Mikä sinun nimesi on?” kissojen joukosta eteen työntynyt nuori naaras naukui katse minussa. Nousin pystyyn ja mulkoilin tätä.
“Terve vain, minun nimeni on Häivyreviiriltäni-tassu”, ilmoitin kylmästi ja siirsin katseeni kahteen oppilaan vanhempaan seuralaiseen. Toinen heistä oli hopeanvärinen pienikokoinen tabby ja toinen kylmemmän harmaaraidallinen ja toveriaan paljon suurempi. Kaksikon vierellä seisoi partion toinen oppilas, joka oli väriltään ruskea. Jokainen heistä näytti hyvin tavalliselta enkä ulkonäön perusteella olisi voinut määrittää heitä erilaisiksi kuin eloklaanilaiset.
“Emme ole reviirilläsi, joten äläpä turhaan ala käskyttämään”, suurempikokoinen naaras naukui pistävä katse vaaleansinisissä silmissään. Vastasin tuon katseeseen ivallisella hymyllä ja katsoin sitten taas partiota kokonaisuutena.
//Apila? (laitoin tohon partioon nyt Apilan ja sen mestarin lisäksi Rosmariinikynnen ja sen oppilaan Vaskitsatassun)
