Rajutassu
Oppilaana olo oli kerrassaan pitkästyttävää. Juuri kukaan oppilaista ei ollut lähestymisen arvoinen eikä minua kiinnostanut seurustella vanhempien kissojen kanssa. Ehkä klaaninvanhimmilla olisi ollut minulle tarinoita, joista olisi voinut oppia jotain, mutta en kestänyt hiirensapelta ja vanhoilta kissoilta löyhkäävää klaaninvanhimpien pesää sitten alkuunkaan.
Sentään tämä päivä oli päättänyt tehdä minulle palveluksen ja pääsin vihdoin ja viimein Muistotassun kanssa yhteisiin harjoituksiin! Tein töitä innostukseni peittämiseksi, mutta minusta tuntui että veljeni aisti sen kuitenkin.
“Odotan jo innolla, että pääsemme nappaamaan saalista yhdessä”, hän kehräsi tassuttaessamme ulos leiristä. Vilkaisin tummaturkkista oppilasta ja hymyilin ilkikurisesti.
“Oletko varma, että pärjäät minulle? Vien kaikki saaliit edestäsi ennen kuin ehdit edes silmiäsi räpäyttää”, uhosin itsevarmasti. Tiesinhän minä etten ollut voittamaston, mutta veljen kiusoitteleminen kuului asiaan. Seuraavaksi hän vastaisi jotain alistuvaa ja olisin taas parempi ja vahvempi sekä itsevarmempi veli!
“Ehkä pärjäänkin”, Muistotassu ilmoitti, mutta varsin hiljaisesti ja varovaisesti. Hän ei ollut lainkaan yhtä varma voitostaan kuin minä, mikä teki hänestä jo paljon todennäköisemmän häviäjän.
“Et sinä pysty minua päihittämään vaikka kuinka yrittäisitkin. Pää pois pilvistä, hiirenaivo”, röhähdin nauraessani veljeni vastaukselle. Minusta kuitenkin oli joskus mukavaa, kun Muistotassu taisteli vastaan. Oli kuin olisimme olleet kaksi kalaa virrassa vieretysten ja hän olisi yrittänyt kaikin voimin uida eteenpäin ja minä vain kiisin jo ohi!
//Muisto? (hups unohdin melkein vastata, onneksi muistin)
