Raparperipentu
Kirjoittaja: Felicity
Kaikella on rajansa, klaanilla sekä tunteilla. Ja juuri nyt onnellisuudellani ei ollut mitään rajoja. Kuulin jonkun lipsauttavan leirissä, että joku pentutarhan pennuista nimettäisiin soturioppilaaksi. Olin yksi vanhimmista pennuista, joten olin erittäin varma, että he tarkoittivat minua. Tietenkään tietoni tai epäilykseni eivät olleet aivan varmoja, mutta uskoin erittäin paljon mahdollisuuksiini. Olin sitä paitsi ollut erittäin varteenotettava pentutarhan asukki. En ollut karkaillut tai rikkonut mitään sääntöjä. Ainakaan kenenkään silmien alla. Tulihan sitä välillä vaellettua lupaa kauempana, mutta en koskaan kuitenkaan poistunut leiristä. Punatähdellä ei ollut siis mitään syytä lykätä seremoniaani.
Olin leirissä samoillessani kuullut myös toisen huhun tai pikemminkin tarinan. Metsään oli saapunut uusi klaani nimeltä Elonklaani. En osannut sanoa yhtään mitä mieltä olisin tästä klaanista. Tuntui erittäin oudolta, että metsässä oli yhtäkkiä kaksi klaania. Niitä on aina ennenkin ollut vain yksi. Ajatus kummastutti minua ja toivoin, että voisin pian saada joltakin vastauksia. Esimerkiksi Mahlahallalta, jota en tosin ollut hetkeen tavannut. Hän oli ollut kuulemma kiireinen. Muihin sotureihin en oikein ollut saanut vielä mitään kontaktia. Kyllä minä jollekkin soturille juttelin eräänä päivänä, mutta hänen nimeään en koskaan oppinut. Saattoi tosin olla, että kyseessä oli klaanivanhinkin. Kyseinen kissa oli vaikuttanut aivan liian rauhalliselta ja ärhäkältä samaan aikaan ollakseen soturi. Tai sitten kyseessä oli erittäin kokenut soturi.
”Saapukoon jokainen oman riistansa metsästykseen kykenevä klaanikokoukseen!” kuului Punatähden kajahdus leirissä. Sillä sekunnilla Mäntyviiksi nosti päänsä Lehtipennun ja Tipupennun menosta minuun. ”Äkkiä! Sui nuo sojottavat karvat rinnaltasi ja kyljeltäsi suoraksi!” Se oli selvä merkki. Minusta tulisi oppilas!
Suin turkkini niin nopeasti kuin kykenin, sillä kaikki kissat eivät kuitenkaan olisi salamana paikalla. Tosin minun ehkä olisi pitänyt, mutta teeskentelisin etten tiennyt tulevani nimetyksi. Mäntyviiksen nyökättyä minulle hyväksynnän merkiksi, tassuttelin tyynesti pentutarhan ulkopuolelle, hiukan kauemmas muista pennuista.
”Raparperipentu on saavuttanut kuuden kuun iän, ja hän on valmis soturioppilaan koulutukseen. Tästä lähtien Raparperipentu tunnetaan Raparperitassuna. Hänen mestarinaan toimii Tuhkajuova”, Punatähti sanoi. Röyhistin rintaani tämän kuullessani ja kohensin ryhtiäni, sillä tiesin joidenkin kuitenkin katsovan minua päin, vaikka Kuolonklaanissa ei nimityksiä kovinkaan ihmeellisinä pidetty. Tästä huolimatta tunsin ylpeyttä ja minulla oli siihen oikeus. Pääsin pois pentutarhalta ja Mäntyviiksen silmien alta! Saisin vihdoinkin vastata kunnolla omista teoistani. Saisin vihdoin enemmän vastuuta.
”Ei muuta ilmoitettavaa”, Punatähti maukaisi ja poistui paikalta. Sillä samaisella hetkellä ryhdyin etsimään katseellani Tuhkajuovaa. Muistelin hänen olleen hopeaharmaa ja tabbykuvioinen, mutta silmien väriä en muistanut. Katsahdin vasemmalle ja sitten oikealle, mutta en muun kissaliikkeen takaa huomannut häntä. Tai sitten keskityin samalla etsimään Mahlahallaa, en osannut sanoa, mieleni laukkasi tällä hetkellä niin moneen suuntaan innostuksen takia.
// 404 sanaa
// Tuhka? Mahla?
