Raparperipentu
Kirjoittaja: Felicity
Olin ehkä enemmänkin kuin hiukan pettynyt siihen, että emme olisi kyenneet enää Mahlahallan kanssa löytämään minkäänlaisia jälkiä Lauhalaukasta ja hänen katoamisestaan. Olisin halunnut väittää vastaan ja sanoa, että tahdoin yrittää, mutta huomioni kiinnittyi kanssani saman väriseen lehteen. Olin tyytyväinen saaliiseeni. Minusta tulisi vielä loistava metsästäjä ellei jopa klaanin paras! Tekisin kaikkeni, jotta oppisin mahdollisimman paljon ja voisin olla klaanilleni hyödyksi. Mahlahalla tarjosi minulle mahdollisuutta leirin esittelyyn ennen kuin ehdin avata suuni ja kysyä häneltä enemmän metsästyksestä ja kuinka voisin itse tulla siinä hyväksi. Heilautin häntääni innostuneena.
”Totta kai!” hihkaisin ja kipitin Mahlahallan perässä eteenpäin leirissä. Katselin uteliaana ympärilleni. Valtavan kokoiset kiviseinämät tuntuivat ympäröivän minua joka suunnasta. Pohdin hetken ajan mahtoiko leiristä edes päästä pois, mutta sitten näin aukon sammaleiden peittämissä kiviseinämissä. Pysähdyin hetkeksi ja jäin tuijottamaan aukkoa, sillä sen toisella puolella sijaitsisi vielä enemmän Kuolonklaanin reviiriä ja enemmän alueita tutkittavaksi. Käännyin ympäri ja katseeni kohdistui pieneen lampeen. Kuulin myös kuinka Mahlahalla asteli vierelleni. Hän oli ilmeisesti tajunnut, että en ollutkaan enää hänen perässään.
”Leirin lammen takana sijaitsee päällikön pesä”, Mahlahalla sanoi pysähtyessään vasemmalle puolelleni. Nyökkäsin hitaasti. Näin pääni sisällä kuinka Punatähti olisi lepäämässä pesässä, odottaen seuraavia uutisia reviirinsä tapahtumista. Ottikohan hänkin päiväunia yhtä useasti kuin pennut? Ehkä ei… Olihan hän kuitenkin varmasti paljon isompi ja vahvempi kuin yksikään tämän klaanin pennuista. Yhtäkkiä ajatus alkoi puistattamaan minua ja päätin keskittyä lampeen.
”Mistä lammen vesi tulee? Eihä sekään voi aivan tyhjästä tulla tuolta kivien yläpuolelta. Miksi se muuten virtaa noin paljon voimakkaammin kuin lammen vesi? Lampi on miltein tyyni, mutta putoava vesi ei millään halua rauhoittua”, kysyin Mahlahallalta sekä pohdin taas osittain ääneen. Tunsin itseni hiukan typeräksi puhuttuani ääneen ajatuksia, jotka olivat todennäköisesti aivan itsestään selvyyksiä.
”Vesi laskeutuu ylhäältä alas voimakkaammin, joten se virtaa niin sanotusti levottomammin kuin lammen vesi. Tuota kutsutaan vesiputoukseksi. Se ei ole niin iso kuin jotkin legendojen vesiputoukset, mutta riittää meille. Ja leiriin tuleva vesi on peräisin Hehkulammelta, joka on leirin ulkopuolella Kuolonklaanin reviirillä. Näet sen varmasti jokin päivä”, Mahlahalla selitti tyynesti. Olin tyytyväinen, että kolli jaksoi selittää minulle joitakin asioita niin perusteellisesti ja rauhallisesti. Välillä minusta tuntui, että Mäntyviiksellä meni vain hermot minun kysymyksiini.
”Kenen muiden pesiä leiristä löytyy? Pentujen, kuningatarien ja klaanivanhinten totta kai minullekin tutun sammalverhon takaa, mutta jossakin täytyy olla vielä parantajien, sotureiden ja oppilaiden pesät. Eihän heitä tai siis… teitä voi laittaa taivasalle nukkumaan. Entä jos sataa?” jatkoin kyselyäni ja haravoin katseellani leiriä. Kasvoni pysähtyivät kohti isoa kaatunutta puuta, oletettavasti kuusta. Mäntyviiksi oli ainakin joskus sanonut että kuuset olivat tuuheita ja että niissä oksia sijaitsi pitkin koko puuta. Toisin kuin Mäntyviiksen mukaan nimetyt puut, männyt, eivät kasvattaneet itsellensä oksia aivan alas asti vaan enemmänkin ylös. Vai… Oliko Mäntyviiksi sittenkin nimetty puun mukaan eikä toisin päin? Käänsin katseeni odottavasti hiukan taka-alalle jääneesee Mahlahallaan.
”Olet oikeilla jäljillä. Tuon kaatuneen kuusen luona sijaitsevat oppilaiden sekä sotureiden pesät. Kukaan ei siis joudu nukkumaan paljaan taivaan alla. Sotureiden ja oppilaiden pesät erottaa seinämä, joka on rakennettu kuusen sisälle”, Mahlahalla selitti taas. Tämän jälkeen huomasin kuinka kollin katse siirtyi kahteen kiveen hiukan kauempana leirin reunamalla.
”Ja tuolla”, kolli viittasi päällänsä kivien suuntaan, ”asuvat klaanin parantaja sekä parantajaoppilas. Klaanin varapäällikkö taas nukkuu muiden sotureiden kanssa kuusen luona. Hänelle ei ole mitään erityissijaa päällikön pesällä tai missään muualla.”
”Varapäällikkö?” kysyin hiljaa.
”Niin. Uusi päällikkö valitsee aina klaanille varapäällikön, josta tulee päällikön kuoltua tai eläköidyttyä klaanin seuraava päällikkö”, Mahlahalla kertoi. Jännittävää!
”Onko klaanissa vielä muitakin eri arvossa olevia sotureita? Sotureita, joille olisi suotuna jokin aivan erityinen tehtävä niin kuin esimerkiksi varapäällikölle?” kysyin nyt hiukan kovempaan ja innostuneempaan ääneen. Minäkin tahtoisin joskus erityistehtävän!
Mahlahalla jatkoi: ”Päällikkö voi ottaa itsellensä luottosotureita, jotka esimerkiksi vartioivat hänen pesäänsä ja pitävät huolta turvallisuudesta, mutta klaani ei tiedä ketä he ovat. Päällikkö on itse valinnut heidät tai jättänyt valitsematta. Kaikki päälliköt eivät tahdo rinnalleen luottosotureita vaan tukeutuvat enemmän koko klaanin suojeluun tai sen suojeluun omalla hengellänsä. Kaikki riippuu aina päälliköstä ja hänen tyylistänsä.”
Sulattelin tietoa hetken ajan ja yritin painaa kaiken muistiin. Päälliköt olivat myös kissoja siinä missä kaikki muutkin ja hekin olivat erilaisia. Nostin katseeni sen valahdettua tassuihini ja kohtasin jälleen Mahlahallan vihreät silmät kierrettyäni suoraan kollin eteen. ”Millainen päällikkö sinä olisit, jos olisit tämän klaanin päällikkö?”
// Mahla?
// 680 sanaa
