Raparperitassu
Kirjoittaja: Felicity
Tänään se vihdoinkin tapahtuisi. Tänään olisi viimeinen päiväni soturioppilaana. Tai ainakin toivoin niin. Olin tosin toivonut niin jo pienen hetken ajan. Epäonni oli taas kohdannut minut kuu taakse päin. Edeltävät harjoitukseni Tuhkajuovan kanssa eivät olleet menneet aivan putkeen. Normaalisti osaisin hyppiä hyvin taidokkaasti ja pitkälle sekä korkealle, mutta edellisellä kerralla arvioni oli mennyt pieleen. Kivi, jonka päältä olin hyppäämässä, oli aivan liian liukas sateen jäljiltä. Siispä kauniin hypyn sijaan takajalkani olivat pettäneet alta ja vasen takajalkani luiskahtanut kahden kiven väliin pudotessani. Meni hetki, että saimme tassuni kivien välistä. En ollut koskaan tuntenut itseäni niin nolostuneeksi kuin silloin.
Onnekseni kyseessä oli vain murtuma, mutta sen paranemiseen meni hyvä tovi. Hetken ajaksi olin menettää jo toivoni ja ajatella, että siirryn klaaninvanhinten pesään oppilasnimeni kanssa. Vältyin onneksi tältä kohtaloltani ja jalkani parantui. Kiitokset siitä klaanimme parantajalle ja hänen oppilaalleen. He olivatkin sitten ainoat, jotka olivat tunteneet minua kohtaan minkäänlaista sääliä. Muita ei kiinnostanut tai sitten he katsoivat minua inholla. Kuinka on mahdollista, että Tuhkajuovan oppilas tyri niin lähellä soturinimensä saamista?
Se oli nyt kuitenkin jo historiaa. Olimme palanneet harjoitusten pariin, vaikkakin minusta tuntui, että emme edenneet mihinkään. Ehkä mestarini vain testasi jalkani kuntoa. Kenties hän ajatteli sen pettävän alta kesken kaiken ja voisi luovuttaa minun suhteeni. Pudistin päätäni. Tuo ajatus oli kyllä omani. Ajattelin vain itse, että se pettäisi alta ja kaikki luovuttaisivat minun suhteen. Minun pitäisi vain alkaa luottaa jalkaani enemmän, vaikka sen toipumisessa oli hetki vierähtänytkin.
”Tähtää korkeammalle!” mestarini murahti, kun tassuni sivalsi taas liian matalalta. Yritimme käydä lävitse vanhoja tuttuja taisteluliikkeitä. Tämän liikkeen tarkoituksena olisi ensin sivaltaa etutassulla kohti vastustajaa ja tämän jälkeen perääntyä muutama askel. Liikkeen tarkoituksena oli houkutella vastustajaa sinua kohden, kunnes pyörähtäisitkin ympäri ja potkaisisit vastustajaasi takajalalla suoraan leukaan. Tällä hetkellä en tosin onnistunut edes siinä. Liikkeeni oli liian matala. En uskaltanut nojata jalalleni, vaikka minut oli päästetty parantajan pesältä jo neljännes kuu sitten.
Pudistelin päätäni vielä uudemman kerran, näytin Tuhkajuovan silmässä varmasti oudolta, kun tein tätä koko ajan. Yritin päästä irti pääni sisäisistä ajatuksista, jotta oikeasti etenisinkin johonkin, mutta se oli yllättävän hankalaa. Nostin katseeni tassuistani ja kohtasin mestarini silmät. Puhalsin ilmaa ulos ja ponnistin uuteen hyökkäykseen.
”Parempi”, Tuhkajuova vastasi lyhyesti uuden yritykseni jälkeen. ”Mutta ei vieläkään tarpeeksi. Uudestaan!”
Ja niin minä tein liikkeen vielä uudestaan, ja uudestaan, ainakin seitsemän kertaa. Lopulta Tuhkajuova päätti harjoituksemme tältä päivältä ja käski minun vielä hioa pyörähtämistäni, sillä viimeisellä kerralla painoni oli liikaa vasemmalla. Kommentti sain salaa hymyn huulilleni. En ollut edes huomannut asiaa. Tuhkajuovan käännettyä selkänsä minulle, hypähdin kerran paikoillani ja lähdin mestarini perässä kohti leiriä.
Kun parantajalta pääsystäni oli kulunut jo toinen neljänneskuu, Tuhkajuova käski minun näyttää parhaat taisteluliikkeeni Lehtitassua vastaan. Niitä ei ollut montaa, sillä se ei muutenkaan ollut lajini. Siispä näytin eilisen houkutusliikkeen sekä yhden lempiliikkeistäni. Siinä syöksytään kohti vastustajaa sivusuunnasta ja tältä potkaistaan etujalat alta pois sekä annetaan isku taakse kyljelle. Tarkoituksena on kaataa vastustaja ja saada tämän vatsa paljaaksi. Lopulta näytin Tuhkajuovalle kolme puolustavaa liikettä sillä en muita hyökkääviä liikkeitä juuri tässä hetkessä osannut ajatella eivätkä ne muutenkaan sujuneet niin hyvin. Aina välillä oli myös Lehtitassun vuoro näyttää jotakin liikkeitä.
Lopulta meidän tuli demostroida kokonainen taistelu, ilman kynsiä tietenkin. Tämä tietenkin testasi meidän molempien improvisaatiokykyä, sillä olimmehan me juuri nähneet toisemme vahvimmat liikkeet. Olimme tässä tosi tasaväkisiä ja taistelumme keskeytettiin lähinnä ajanpuutteen vuoksi. Toivoin, että se ei tulisi haittaamaan mahdollista arviointiani. Minua hieman harmitti, että en päihittänyt itseäni nuorempaa oppilasta, mutta ehkä tilanne olisi ollut toisin, jos olisimme päässet taistelemaan ilman liikkeiden näyttämistä ennakkoon.
Taisteluosion jälkeen minun oli määrä käydä metsästämässä jotakin samalla, kun Tuhkajuova tarkkailisi minua. Sain kiinni yhden myyrän sekä hiiren. Lopuksi näytin vielä kiipeilytaitoni ja toivoin päivän esittelyn olleen tarpeeksi hyvä. Olin lopeen puhki ja kiitin meneillään olevaa hiirenkorvaa hyvästä saalistusonnestani. Muutoin siitä ei olisi varmasti tullut mitään. Onneksi pystyin hengähtämään taistelun jäljiltä saaliin tuoksuja etsiessäni.
Kannoin myyrän ja hiiren tyytyväisenä leirin tuoresaaliskasaan ja Tuhkajuovan luvalla valitsin itselleni saaliin. Otin alempaa kasasta pulskean oloisen päästäisen, joka ei ollut yhtä tuore kuin juuri tuomani saaliit, mutta ajattelin antaa jonkun muun nauttia niistä. Söin päästäiseni hiukan kauempana hitaasti nautiskellen. Päivä oli sujunut yllättävän hyvin, mutta tunsin itseni todella väsyneeksi. Olisin suunnannutkin jo oppilaiden pesälle nukkumaan ellen olisi nähnyt Punatähden saapuvan paikalle puhumaan klaanille.
”Tällä erää ilmoituksia on vain yksi. Raparperitassu on vihdoinkin suorittanut koulutuksensa loppuun. Hänen soturinimensä on Raparperipistos. Ei muuta”, Punatähti sanoi ja katosi yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Ponnahdin väsymyksestä huolimatta pystyyn ja heilautin häntääni tyytyväisenä. Raparperipistos! Aivan loistavaa! Tätä hetkeä kannatti odottaa, se tuntui niin upealta. Upeus haihtui muutamaa onnittelua seuraavaan haukotukseen. Siinä hetkessä tajusin, että minulla ei edes ollut sammalvuodetta soturien pesällä enkä pääsisi nukkumaan sittenkään vielä. Salaa sen pienen hetken ajan toivoin, että olisin voinut olla vielä yhden illan soturioppilas ja painua suoraa nukkumaan, mutta ehkä seuraavassa elämässä.
// 779 sanaa
// Saa jatkaa, jos haluaa
