Rosmariinikynsi
Kirjoittaja: Saaga
Olin puuhailemassa omiani, kun näin Lepakkohuudon tulevan pentutarhalta, mikä oli outoa ja ei yhtään ystäväni tapaista. Menin tuon luokse hämmentyneenä. Kysyin tältä syytä tähän outoon tekoon ja sain vastaukseksi vain uuden huolen – Lepakkohuudon mahdollisesti sisarukset. Mahaani väänsi ja häntäni tipahti. Oliko Lepakkohuuto oikeasti kiinnostunut muukalaisista, jotka olimme tavanneet rajalla. Jos he oikeasti olivatkin kollin sisaruksia, aikoisiko kolli mennä etsimään heidät? Lähtisikö hän klaanista ja jättäisi minut noin vain? Pystyisikö hän oikeasti tehdä niin, sillä jos itse ajattelin moista en voisi mitenkään jättää Lepakkohuutoa. Hän oli minulle niin tärkeä. En kyllä ajatellut sanoa sitä hänelle. Se tuntuisi luovuttamiselta ja liian epätoivoiselta.
“Mihin sinä menit?” Lepakkohuuto kysyi ja tuuppasi lapaani herättäen minut ajatuksistani. Pudistin päätäni ja naurahdin.
“Ajattelin vain nasevaa letkautusta, jonka heittää tähän väliin sinun ilmeisestä halustasi päästä pentutarhalle useamminkin”, sanoin ilkikurisesti hymyillen. Turkkini kihelmöi jännittyneesti, kun katsoin Lepakkohuutoa joten päätin vältellä hänen katsettaan mahdollisimman paljon. Syytin itseäni tuosta tunteesta. Ei Lepakkohuuto jättäisi minua ja vaikka jättäisikin en välittäisi, vai mitä?
//Lepa?
