Rosmariinikynsi
Kirjoittaja: Saaga
Pääsimme takaisin leiriin ehjin nahoin, mikä oli pienoinen ihme minun ja Lepakkohuudon sooloilun jälkeen. Olimme alkaneet hieman pentumaisiksi ja leikitelleet hieman liikaa. Partion johdosta oli tullut aika rankkaa palautetta, jonka jälkeen olimme vilkuilleet toisiamme purskahdellen välillä ihan tyhmän kuuloisesti. Kikattelimme vielä hetkisen ennen kuin painuimme syömään.
Heräsin seuraavaan aamuun virkeänä. Lepakkohuudon seura oli selvästi piristävää. Tökin kollin hereille ja lähdimme yhdessä ulos pesästä. Olimme sopineet edellispäivänä nousevamme ennen muita aamun ensimmäiseen saalistuspartioon ihan kahden. Kävelimme rinnakain ulos leiristä nyökäten matkalla leirissä vartiossa istuvalle Kärppämyrskylle. Naaras näytti onnelliselta ja kosketti nopeasti nenällään korvaani ennen kuin päästi meidät jatkamaan. Hän oli ollut minulle pennusta asti kuin toinen emo ja Höyhenhallan kuoltua hän oli tukenut minua ihan koko matkan soturiuteen asti – kuten emo olisi tehnyt pennulleen. Naaras sai aina hymyn naamalleni törmätessämme leirissä. Muistutinkin itseäni, että pitäisi mennä hänen juttusilleen taas pian.
“Mikä nyt noin hymyilyttää?” kysyi Lepakkohuuto kiusoittelevasti.
“Kärppämyrsky”, vastasin ja virnistin.
“Aijaa, oikein vanhempi naaras…” Lepakkohuuto naukui vitsaillen.
“Tyhmyri! Tiedät, että hän on minulle kuin oma emo!” kiljaisin ja tyrkkäsin kollin lapaa.
“Ai tyhmyri?!” Lepakkohuuto vastasi uhittelevin äänensävyin ja sai minut pinkaisemaan karkuun kikatuksen saattelemana.
//Lepa?
