Rosmariinikynsi
Kirjoittaja: Saaga
Yllätyin kysymyksestä. Katsahdin soturiin silmiäni siristellen. Mitä hän tiesi Syöksyaskeleesta? Oliko sisko avautunut myös Hiljaisuusvarjolle. Pieni kateellisuuden piikki iski sydämeeni ja siirsin synkän katseeni takaisin tassuihini.
“En erityisesti mitään mieltä”, vastasin hieman turhan kylmästi. En halunnut kertoa tietojani Syöksyaskeleesta, sillä ennemmin halusin kuulla Hiljaisuusvarjon täysin rehellisen minusta riippumattoman mielipiteen ensin.
En itse pitänyt kollista lainkaan. Hän oli satuttanut siskoani ja puhunut hänestä erittäin rumasti sekä alentavasti aikoinaan, mutta olin miltei onnistunut unohtamaan asian kiireiltäni Lepakkohuudon ja klaanin tehtävien parissa.
En kuitenkaan kertoisi mitään Hiljaisuusvarjolle, sillä eivät Kamomillapyörteen asiat hänelle kuuluneet. Sitä paitsi olin sanojeni mittainen kissa, ainakin mitä tuli siskooni.
“Selvä”, Hiljaisuusvarjo sanoi ja jatkoimme kävelyä kireän ilmapiirin paino lavoillamme. Kun tulimme alueelle, jolla olin halunnut saalistaa pysähdyin. Hiljaisuusvarjokin totteli äänetöntä käskyäni ja jäi odottamaan paikalleen.
Maistelin ilmaa saaliseläimen toivossa. Ehkä löytäisin oravan tai jäniksen, jota saisin ajaa takaa. Vauhdin hurma antoi minulle aina jotakin muuta ajaltetavaa.
“Minä olen ajatellut-” Hiljaisuusvarjo aloitti, mutta keskeytin lauseen ärhäkästi sihahtamalla.
“Tulimme metsälle emmekä millekään terapiatuokiolle”, sanoin paljastaen hampaani. Kolli katsoi minua hiukan loukkaantuneen näköisenä, mutta minä käänsin vain katseeni pois ja istahdin alas. Kuuntelisin kuitenkin, jos soturi haluaisi sanoa jotain ja luulin hänenkin tietävän sen.
//Hiljaiusui?
