Rosmariinikynsi
Kirjoittaja: Saaga
Huomasin ensimmäisten joukossa aukiolla kehkeytyneen tappelun. Syöksyin heti Lainetassun ja Tulisielun väliin.
”Rauhoittukaa! Rauhoittukaa, Tuiskutassua sattui tämän teidän typerän käytöksenne takia”, murahdin äkäisesti. Maassa makaava Tuiskutassu oli aika surkea näky. Tulisielu peruutti hiukan ja katsoi maahan. En ehtinyt tarkastella häntä saati Tuiskutassua hirveästi, koska keskityin Lainetassun silmällä pitämiseen. Naaras näytti kiehuvan vihaa. Hänellä oli jokusen viiltohaavaa kyljessä ja muualla kehossa.
“Mene parantajalle siitä”, nau’uin ja huiskautin häntääni. Lainetassu luimisti korviaan ja oli juuri sanomassa jotain mutta Tulisielu ennätti ensin.
”T-tuiskutassu? Hän.. Hän.. E-en minä tiedä..! Mitä hänelle tapahtui?” soturi änkytti epäselvästi. Hämmennyin hiukan ja kallistin päätäni katsoessani Tulisieluun mutta sitten näin Tuiskutassun, joka oli nyt pitkällään maassa elottoman näköisenä. Sydämeni alkoi hakata todella lujaa. En tuntenut naarasta hirveän hyvin mutta olin silti järkyttynyt. Entä, jos hän oli kuollut? Haravoin katseellani ympäristöä ja ensimmäisenä osuin Kärppämyrskyn kohdalle.
“Hae parantaja, nopeasti!” käskin häntä. En yleensä noin käskenyt kissoja varsinkaan läheisiäni. Kärppämyrsky oli hieman pelästyneen ja hämmentyneen oloinen mutta teki kuitenkin miten käskin. Jätin Tuiskutassun parantajan huoleksi ja keskityin Tulisieluun.
Henkäystähti asteli aukiolle keskustelemaan jotain Tulisielun kanssa. Pysyttelin naaraan rinnalla koko keskustelun ajan. Henkäystähti ei käyttäytynyt kauhean suopeasti puoliveristä Tulisielua kohtaan ja tiesin jotenkin syvällä sisimmissäni, että hän poistuisi vielä illan aikana meidän joukostamme joko erakoksi tai pimeyden metsään. Aatteeni vahvistui aika nopeasti, kun Henkäystähti määräsi Tulisielun teloitettavaksi. Jäin vielä hetkeksi naaraan lähelle, koska ei ollut aikaa etsiä hänen läheisiään ja halusin, että edes joku olisi saattamassa soturin viimeiselle matkalleen. Vaikka en tuntenut naarasta minua itketti kokoajan mutta koitin pysyä vahvana, kun vielä saisimme aikaa jutella.
”Voitko kertoa tuiskutassulle että olen pahoillani? Ja kerro terveisiä hiljaisuusvarjolle ja kamomillapyörteelle.. Kerro heille että en tarkoittanut.. Kerro heille että halusin pysyä heidän luonaan…” Tulisielu änkytti. Nyökyttelin ja odotin jatkoa.
”Ja.. Ja kerro tattihallalle että rakastan häntä.. Ja että tulen aina rakastamaan.. Olisimme saaneet ihania pentuja yhdessä.. Kerro hänelle että.. Elämä pimeyden metsässä tulee olemaan tuskaa ilman häntä..” naaraan ääni värisi, kun hän naukui hyvästejään, jotka minä välittäisin heille.
“Teen niin”, naukaisin ja otin vastaan Tulisielun kosketuksen vastaan. Hän sipaisi hännällään kylkeäni. Olisin halunnut tuntea naaraan paremmin mutta nyt oli jo aika myöhäistä. Monta sanaa jäi sanomatta, koska en osannut jotenkin ajatella enää. Tulisielu meni. Hän tassutti keskelle leiriä. Jäin katselemaan, kun Henkäystähti asteli Tulisielun luokse. Parilla iskulla naaraan ruumis makasi maassa ja verta ryöppysi päällikön tekemästä haavasta. Katsoin maahan. Tapahtumat muistuttivat minua emosta. Sitä teloistusta en sentään nähnyt mutta silti uudelleen elin pentuaikojeni hirveimmät tapahtumat hiljaa mielessäni. Kun avasin silmäni, Kärppämyrsky tassutti luokseni. Hän istui viereeni, niin että turkkimme koskettivat toisiaan ja antoi minun nojata häneen.
“Haluatko lähteä tekemään jotain?” Kärppämyrsky naukui. Pudistin kuitenkin päätäni.
“Minun pitää kertoa Tulisielun hyvästit hänen läheisilleen”, nau’uin ja nousin ylös. Kärppämyrsky nyökkäsi hymyillen. Kosketin hännälläni naaraan kylkeä ja loikin pois. Pysäytin Tattihallan, kun hän oli menossa kumppaninsa ruumiille.
“Tattihalla… ööh… Tulisielu jätti sinulle hyvästit. Hän sanoi, että rakastaa sinua ja tulee aina rakastamaan, ja että te olisitte saaneet ihania pentuja yhdessä. Voin vain kuvitella kuinka paljon hän rakasti sinua, koska hän puhui todella sydämestään. Hän sanoi, että ei haluaisi pimeyden metsään ilman sinua mutta hän varmasti tarkkailee sinua sieltä ja odottaa sinua”, nau’uin ja hymyilin hiukan. Tattihalla nyökkäsi.
“Kiitos, Rosmariinikynsi. Tämä merkitsee minulle paljon”, hän naukui ja jatkoi matkaansa.
“Otan osaa”, naukaisin hänen peräänsä ja menin sitten parantajalle. Siskoni olisi siellä eikä hän todennäköisesti tiennyt mitään tapahtumista, jotka muu klaani oli juuri saanut todistaa.
Tassutin sisään ja istuuduin Kamomillapyörteen vierelle.
“Hei”, naukaisin. Siskoni tervehti myös.
“Tulisielu tunaroi aika pahasti ja… hänet teloitettiin”, nau’uin. En kyennyt katsomaan Kamomillapyörrettä.
“Odota. Hän pyysi minua kertomaan sinulle jotakin”, keskeytin naaraan aikeet puhua.
“Hän sanoi terveisiä ja, että on pahoillaan, sillä halusi pysyä sinun luonasi”, sanoin ja katsoin tassujani.
Tassutin pois parantajan pesältä. Halusin nyt olla vain yksin. Ehkä voisin vain nukkua ja koittaa päästä yli uuden Henkäystähden hirmuteon haavoista.
Seuraavana päivänä tallustin etsimään Hiljaisuusvarjoa. Löysin hänet aika surullisen näköisenä leiristä.
“Huomenta”, naukaisin kollille. Hän katsahti minuun ja nyökkäsi.
“Öh.. Hiljaisuusvarjo, jos tämä tulee liian aikaisin sano mutta Tulisielu jätti sinulle terveiset ja halusi, että välitän ne sinulle”, sanoin.
“Voimme myös puhua muusta”, lisäsin kiireesti ja hymyilin myötätuntoisesti.
//Hilju?
