Rosmariinikynsi
Sydämeni jätti väliin pari lyöntiä, kun puheenaihe päätyi uusiin kumppanipareihin. Mieleeni juolahti heti Katajanoki ja Harakkahaave ja sitä kautta Syöksyaskel.
Hämärähallakin taisi aistia ajatusteni lähteneen omille poluilleen eikä tuo jatkanut enää puhumista. Hyvin ajattelevaista, koska jos tilanne olisi ollut yhtään tuoreempi olisin halunnut pohtia Syöksyaskelta enemmän. Ei kuitenkaan ollut syytä yrittää ratkaista jo pidempään kestänyttä ongelmaa yhden partion aikana.
“Niin, toisaalta eihän sitä koskaan tiedä. Jotkut kumppanukset eivät halua pentuja”, nau’uin ajatellen vaihteeksi minua ja Lepakkohuutoa. En ollut edes varma tiesivätkö kaikki klaanitoverimme minun ja Lepakkohuudon välisen suhteen luonteesta, mutta toisaalta emme olleet kenellekään velkaa täyttä rehellisyyttä. Asia oli meidän välinen ja se pysyisi meidän välillämme.
“Etkö sinä sitten halua pentuja?” Hämärähalla kysyi. Joskus moinen kysymys tuntui painostukselta, mutta naaraan sävy oli tuttavallisempi. Hän kysyi pennuista kuin olisi kysynyt lempiriistastani, juuri sellaisella sävyllä kuin halusinkin muiden utelevan asioitani mieluiten.
“En välttämättä. Minulla ei ole mitään pentuja vastaan, mutta en ainakaan vielä hetkeen halua edes miettiä niitä omalle kohdalleni”, vastasin rehellisesti, “Minusta tuntuu, että olen klaanille eniten hyödyksi soturina enkä kuningattarena.”

