Rosmariinipentu
Kirjoittaja: Saaga
Juttelimme jotain mukavia ja juuri, kun aloin selittää jotakin aivan typerää Hiljaisuuspentu alkoi näyttää siltä ettei hän kuunnellut enään. Tökin ja kutsuin toista, kun tuo oli vaipuneena ajatuksiinsa. Kolli hätkähti ja katsahti minuun.
“Ai anteeksi mitä? Olin ajatuksissani enkä kuullut”, kollipentu kysyi hieman surullisen näköisesti. Pudistin päätäni ja koitin hymyillä mahdollisimman nätisti.
“Ei se mitään”, vastasin ja hymyilin edelleen. Tiesin, miltä tuntui vaipua välillä ajatuksiinsa. Se oli minusta ihan okei.
“Olin vain kysymässä, että tehtäisiinkö jotain? Pelataan vaikka sammalpalloa tai jotain”, sanoin innostuneesti. Paloin halusta päästä näyttämään sammalpallonpeluutaitojani jollekulle. Sitä paitsi, jos saisin hänestä nyt ystävän minulla olisi vieläkin enemmän ystäviä! Iloitsin jo pelkästä ajatuksesta päässäni.
“Joo pelataan vaan!” Hiljaisuuspentu vastasi miltei yhtä innoissaan kuin minäkin. Lähdin hyppelehtien hakemaan sammalpalloa. Hiljaisuuspentu seurasi hetken perässäni ja jäi sitten odottamaan, että heittäisin pallon hänelle. En tehnyt sitä vaan nappasin sen käpäliini.
“Tule hakemaan!” huudahdin kiusoittelevasti ja lähdin juoksemaan karkuun. Sammalpallo heilahteli hampaissani, kun kipitin karkuun. Sammalpallon pelaaminen miten päin vaan oli hauskaa.
//Hilju?
