Rosmariinipentu
Kirjoittaja: Saaga
Pyörittelin kiveäni edelleen käpälissäni. Salamatassu katsahti käpäliäni mutta katsoi sitten silmiini. En itkenyt enää mutta nenäni oli tukkoinen itkemisen jäjiltä.
”Mitä sinä oikein itket?” kolli murahti virnistäen ylimielisesti. Tyrmistynyt katseeni varmaan ruokki kollin kiusanhalua. Ihan kuin kolli olisi oikeasti ollut kiinnostunut lohduttamaan minua tai jotain vastaavaa. Olin ollut typerä ajatellessani niin.
”Sinun pitäisi mennä leikkimään tai jotain, niin kuin pentujen kuuluu. Säälittävää.”
Epäilykseni osoittautuivat oikeiksi, sillä Salamatassu oli tullut luokseni vain kiusaamaan minua. Tunteeni olivat jo valmiiksi pinnassa, joten en pystynyt peittämään närkästystäni. Silmäni kaventuivat viiruiksi, kun olisin halunnut repiä ylimielisen oppilaan silmät päästä. Sana “säälittävää” kaikui päässäni ja sai vihani vain nousemaan ja veren kiehumaan suonissani.
“Eikö sinun pitäisi olla tekemässä jotain mitä nyt oppilaat yleensä tekevät, eikä kiusata nuorempiasi. Raukkamaista!” nau’uin takaisin ehkä vähän liiankin kiivaasti.
“Sitä paitsi minun emoni siirtyi pimeyden metsään”, jatkoin vähän rauhallisemmin, “kyllä minä saan häntä surra. Miksi en saisi?”
En aikonut jäädä vanhemman kissan silmissä puolustuskyvyttömäksi pennuksi mutta en halunnut vaikuttaa ilkeäluonteiseltakaan. Puristin kiveäni tiukemmin kynsissäni. Ainakin minulla oli Kivimyrsky, joka ymmärsi minua. En päästäisi sitä koskaan hukkaan.
//Salami?
