Rosmariinipentu
Kirjoittaja: Saaga
Voitin Lepakkopennun juoksussa tosi ylivoimaisesti mutta tyydyin vain virnuilemaan hänelle, kun hän myönsi tappionsa. Minun olisi tehnyt mieli ilkkua kollille mutta halusin pitää edes jonkinlaiset välit häneen, joten tyydyin siihen virnuiluun. Olin niin innoissani leikistämme!
“Miten olisi, jos kiipeäisimme vaikka tänne puuhun. Kumpi on ensiksi ylhäällä voittaa?” ehdotin. Lepakkopentu nyökkäsi ja lähti etsimään kohtaa josta kiivetä ylös. Hän palasi takaisin hymyillen voitonriemuisesti.
“Oletko valmis häviämään?” Lepakkopentu haastoi ja heilautti häntäänsä.
“En. Voisit nimittäin kysyä tuota samaa itseltäsi. Mennään!” sanoin ja huudahdin innokkaasti lähtökäskyn. Lähdimme molemmat kynnet kaarnaa raapien kiipeämään ylös. Puikkelehdin nopeasti kahden oksan väliin mutta Lepakkopennulla oli selvästi samat oksat mielessä ja kylkemme tömähtivät yhteen. Henkäisin, kun turkkimme koskettivat. Se tuntui, jotenkin oudolta – oudon hyvältä.
“Varo!” Lepakkopennun ääni oli hieman hätääntynyt, kun hän huusi varoituksensa. Yritin tajuta, mitä tapahtui mutta en ehtinyt setviä ajatuksiani ennen kuin jo tömähdin selälleni maahan. Lepakkopentu tuli pian perässä. Onneksi matka ei ollut ollut kauhean pitkä eikä ainakaan minua ollut sattunut. Aloin kikattamaan holtittomasti ja kömmin hitaasti käpälilleni.
//Lepa?
