Rosmariinipentu
Kirjoittaja: Saaga
Toinen kysyi haluaisinko vielä tehdä jotain. Nyt minulla ei enää tosiaan ollut tylsää vaikka olinkin hävinnyt vaanimisessa. Olin saanut kivat kehut Lepakkopennulta, joten en pitänyt häntä enää niin pahana kissana. Tuntui, että piikittelystä huolimatta miestä voisi jopa tulla ystäviä! Lepakkopentu olisi silloin ensimmäinen ystäväni ikinä.
“Minulle sopii ihan miten vain”, sanoin vaikka olinkin jo hieman väsynyt. Olimme kiipeilleet, juosseet ja vaanineet kilpaa enkä välttämättä jaksaisi enää. Äkkäsin kuitenkin sammalpallon aukion laidalla ja innoistuin. Se oli se sama, jolla olimme pelanneet aiemmin tänään mutta Kamomillapennun kanssa. Missäköhän Kamomillapentu muuten oli? Unohdin ajatuksen melkein heti, kun se oli putkahtanut mieleeni ja keskitin taas ajatukseni Lepakkopennun kanssa olemiseen.
“Aletaanko sammalpalloa? Olen siinä tosi hyvä!” sanoin ja ylpeilin vielä päälle taidoillani, koska tiesin olevani tosi taitava monien pelien jäljiltä. Lisäksi sammalpallo oli yksi lempileikeistäni koskaan, koska sitä pystyi muuntelemaan itse tilanteeseen sopeutuvammaksi jos tahtoi. Nyt voisimme kuitenkin pelata ihan normaalia sammalpalloa, koska meitä oli kaksi.
//Lepa?
