Rosmariinipentu
Kirjoittaja: Saaga
Suuni avautui, kun olin sanomassa jotain mutta päädyinkin miettimään oppilaan sanoja pidempään kuin vain hetken. En todella ollut ajatellut, että kolli nimenomaan kiusasi minua mutta kiusoittelua se ainakin oli ollut. En tiennyt miten vastaan ottaa Salamatassun viimeisimpiä sanoja. Eihän itkeminen siis tosiaan hyödyttänyt ketään mutta se tuntui vaaputtavalta.
“No joo. Ehkä olet oikeassa mutta etkö voi silti antaa minun elää omaa elämääni kuten haluan”, sanoin ja nousin ylös. Pidin kiveäni edelleen käpäläni alla ja suojelin sitä oppilaan katseelta.
“Jos nyt suot anteeksi menen tekemään jotain *järkevää*”, lisäsin hieman vihaisesti ja nappasin kiveni hampaisiini. Tassutin suoraan pentutarhaan pohtimatta mitään muuta vaihtoehtoa. Laskin minun ja Kamomillapennun makuusijan makuualusiin minun puolelleni oman rakkaan kiveni. Oli jo ilta joten päätin käydä makuulle ja koittaa saada unta.
Olin ollut juuri katsomassa Kamomillapentua, joka oli tippunut puusta. Olin hakenut tälle unikonsiemeniä Hehkuaskeleelta. Hän oli pyytänyt minua lähtemään ja olin hyväksynyt kohtaloni ja mennyt aukiolle etsimään seuraa mutten ollut löytänyt ketään uhria, joten olin mennyt pentutarhaan etsimään Kivimyrskyä. Löysin hänet tavanomaiselta paikaltaan ja istuuduin juttelemaan hänelle. Sentään oli joku, jolle puhua omista murheista.
Tänään oli jännittävä päivä, sillä minut ja minun siskoni Rosmariinipentu nimitettäisiin. Katsahdin Kamomillapentuun, joka istui vierelläni, kun kissoja kokoontui aukiolle Henkäystähden kutsun jälkeen. Kamomillapentu oli hiljattain tippunut puusta mutta oli ehtinyt toipua juuri sopivasti nimitykseen.
“Rosmariinipentu tule eteen”, Henkäystähti naukui malttamattomasti. Nousin ja vilkaisin vielä siskooni.
“Onnea Rosmariinipentu”, kuulin pentunimeni viimeistä kertaa siskoni suusta vielä ennen kuin astelin päällikön luokse. Henkäystähden katse kulki yleisössä ja kääntyi sitten minuun.
“Tästä hetkestä lähtien sinua kutsutaan Rosmariinitassuksi ja mestarinasi toimii Sulkavirta”, kolli naukui koruttomasti. Nyökkäsin ja lähdin takaisin paikalle, missä olin istunut.
“Kamomillapentu sinun vuorosi”, päällikkö naukui ja kävelimme toistemme ohi siskoni kanssa.
“Onnea sinullekkin Kamomillapentu”, minäkin lausuin siskoni nimen vielä kerran ennen kuin hänestä tuli oppilas.
Kamomillapentu sai mestarikseen Kylmäliekin ja loppuliitteekseen -tassun. Lyhyen seremonian jälkeen klaani hurrasi meille.
“Rosmariinitassu! Rosmariinitassu! Rosmariinitassu!” he huusivat.
“Kamomillatassu! Kamomillatassu! Kamomillatassu!”
Huutamisen jälkeen saimme tilaisuuden onnitella toisiamme.
“Onnea”, sanoin katsoen siskoani. Olin kohdellut tätä hiukan ikävästi viime päivät, sillä olin todella koittanut olla tuntematta ikäviä tunteita, jotka tulivat aina, kun muistin emon. En halunnut jäädä huonoihin väleihin Kamomillatassun kanssa varsinkaan nyt, kun emme saisi viettää niin paljoa aikaa yhdessä, kun kuvioihin tulisivat partiot ja harjoitukset, sekä muut oppilaan velvollisuudet.
“Olen pahoillani, jos olen kohdellut sinua huonosti. Ei ole ollut tarkoitus”, nau’uin hieman apeana vaikka juuri oli tapahtunut yksi elämäni kohokohdista. Ei se silti ollut sama ilman emoa ja kaiken lisäksi, kun omisti siskon, joka muistutti luonteeltaan ja teoiltaan emoa ja hänen tekojaan ainakin jollain tasolla.
