Rosmariinitassu
Kirjoittaja: Saaga
Kipaisin ulos pesästä hakemaan ruokaa Lepakkohuudolle. Itse en saisi syödä ennen kuin olisin saalistanut tai edes harjoitellut. Tassutin tuoresaaliskasan luokse ja valitsin sieltä pulskan hiiren. Tassutin se suussa kohti parantajan pesää.
“Minne olet matkalla?” kuulin äänen takaani. Laskin hiiren maahan ja käännyin. Se oli Sulkavirta.
“Vien tämän Lepakkohuudolle. Hän loukkasi itsensä eilen ja joutui parantajalle. Lepakkohuuto-paralla on pahaolo, joten ajattelin olla avuksi”, nau’uin mestarilleni.
“Selvä mutta tule sen jälkeen heti tänne. Lähdemme saalistamaan”, Sulkavirta vastasi käskevästi. Nyökkäsin, nappasin hiiren ja kipitin parantajalle.
“Tässä”, sanoin ja laskin hiiren Lepakkohuudolle.
“Toivottavasti olosi paranee. Minun täytyy mennä saalistuspartioon, Sulkavirta käski”, lisäsin pahoittelevasti.
“Tulen sen jälkeen takaisin, jos voin. Sinulla tulee varmasti tylsää ilman minua”, nau’uin kiusoitellen soturia hiukan.
“Selvä sitten. Hei hei. Ei minulla kyllä tylsää tule. Olen itseni paras seura”, Lepakkohuuto vitsaili ja alkoi aterioida. Nyökkäsin naurahtaen ja lähdin pesästä.
Loikin Sulkavirran ja muun partion perässä metsään. En voinut olla ajattelematta Lepakkohuutoa. Haluaisin joskus päästä metsään juoksemaan ja saalistamaan ihan vain kahden kesken. Saalistuspartio sai loppujen lopuksi hyvin riistaa. Minäkin sain jäniksen sekä kaksi hiirtä.
Palasimme leiriin ja laskin saaliit tuoresaaliskasaan. Minulla oli ollut hauskaa. Seuraavaksi ajattelin mennä kysymään miten Lepakkohuudolla oli mennyt. Tassutin parantajalle.
“Hei unikeko”, naukaisin huvittuneesti, kun näin Lepakkohuudon puoliunessa makuusijallaan.
//Lepa?
