Rosmariinitassu
Kirjoittaja: Saaga
Kikatin, kun sammalhippusia lenteli kuin lunta Lepakkohuudon päälle. Hän viskasi tällä kertaa pallon niin, että se oli miltei mahdoton saada kiinni mutta osuin siihen juuri ja juuri kynteni päillä ja sain sen maahan alleni.
“Hahaa! Olen voittamaton sammalpallopäällikkö!” huudahdin ja heitin sitten pallon takaisin. Sydämeni tykytti innostuneesti ja adrenaliini virtasi suonissani saaden minut tosi tietoiseksi jokaisesta aististani. Rakastin tätä tunnetta. Rakastin sitä niin paljon. Rakastin sitä yhtä paljon kuin Lepakkohuudon kanssa vietettyä aikaa. MITÄ?! MITÄ MINÄ AJATTELIN?! Yhtäkkiä sainkin sammal pallon keskelle rintaani. Lepakkohuuto oli tietenkin hyödyntänyt hetkeä, kun en ollut valmiina. Kolli toimi kuin oikea kokenut soturi. En voinut olla ihalematta. IHAILEMATTA? Okei tällä kertaa annan sen olla.
“Hei!” huusin närkästyneesti.
“Kosto elää”, Lepakkohuuto naukaisi ja nauroi. Yhdyin nauruun ja kierähdin kyljelleni huohottamaan.
“On liian aikaista”, puuskutin väsyneenä.
“Tarvitsen tauon.”
“Ainiin olet vasta pieni pentu”, Lepakkohuuto kiusasi. Hyppäsin heti takaisin käpälilleni.
“Pieni pentu?! Sinä olet vanhus, kun puhut noin”, sanoin ja heitin sammalpallon taas ystävälleni.
“Ai miten?”
Pallo lensi taas minulle.
“No noin.”
Heitin sen Lepakkohuudolle.
“Ai miten noin?”
Hän heitti pallon takaisin.
“No noin tyhmästi.”
Viskasin sen hänelle.
//Lepa?
