Rosmariinitassu
Kirjoittaja: Saaga
Kuljin Sulkvirran perässä metsikössä. Minulle oli kerrottu, ettei metsästyspartion aikana saisi höpöttää liikaa, joten koitin parhaani mukaan pitää suuni kiinni. Sulkavirta pysähtyi ja seisahduin hänen vierelleen. Muu patio jatkoi matkaa.
“Mitä me teemme?” kysyin todella hiljaa. Sulkavirta vaiensi minut hännän heilautuksella. Kun muut klaanitoverimme olivat kuulomatkan päässä meistä, Sulkavirta avasi taas suunsa. Hän selitti, että voisimme erkaantua nyt muista ja lähteä etsimään jotain jolla harjoittaa minun saalistustaitojani.
“Haluan myös, että kehität kärsivällisyyttäsi ja opit siihen, ettet kysele vaan odotat rauhassa ohjeita. Niistä taidoista on tulevaisuudessa vain hyötyä”, Sulkavirta naukui ja lähti kävelemään varovaisesti toista polkua pitkin. Nyökkäsin ja lähdin seuraamaan mestariani.
Hetken kuljettuamme – hiljaisina tietysti – Sulkavirta pysäytti minut taas. Olin pysynyt hiljaisena sen voimalla, että sain tilaisuuden muistaa jokaisen käännöksen minkä olimme tehneet.
“Haistatko jotain erityistä?” mestari naukui nenä väristen. Päättelin sanoista, että minun pitäisi haistaa jotain erityistä. Maistelin ilmaa tarkkaillen. Erotin hajuista yhden, jonka olin haistanut ennenkin ja tunnistin sen tuoreeksi oravaksi. Emo oli joskus pentuna tuonut minulle sellaisen!
“Haistan oravan!” hihkaisin mutta en kovaa.
“Hiljempaa!” Sulkavirran sähähdys oli terävä ja hieman ärsyyntynyt. Huomasin ympäristöä tarkkailevan oravan juuri ajoissa ja rymistelin sitä päin vauhdilla. Se lähti kohti puuta mutta päätin riskeerata ja loikata sitä päin. Kynteni tavoittivat juuri otuksen pörröisen hännänpään ja viskaisin eläimen maahan. Onneksi Leppävarjo oli opettanut minulle kuinka tappaa saaliseläin juuri edellispäivänä, joten sain oravalta hengen pois nopealla ja kohtalaisen sulavalla puraisulla.
“Hyvä”, Sulkavirta naukui. En saanut ilmeestä tai äänestä mitään vihjettä siitä oliko naaras ylpeä vai ei, mutta se ei nyt ollut suurin asia mielenipäällä. Roikotin ylpeydestä pahkahtuen ensimmäistä saalistani hampaistani ja hymyilin.
“Ensikerralla voisit kuitenkin kuunnella ohjeitani”, Sulkavirta naukui. Nyökkäsin ja laskin oravan maahan hieman pettyneenä. Olisin halunnut oikeita kehuja tai jotain mutta Sulkavirran äänensävy ei kuulostanut kehuvalta.
“Anteeksi.”
