Rosmariinitassu
Kirjoittaja: Saaga
Kehräsin Lepakkohuudon sanoille. Vanhuksetko eikät olisi vanhuudenhöperöitä? Miksi he muuten olivat vanhuksia?
“Pitäisi varmaan mennä nukkumaan. Voimme jutella taas aamulla”, kolli naukui. Hyökkäsin ja nöusin pystyyn. Auringon viimeiset säteet häikäisivät minut. Ne suuntasivat suoraan minuun ja tunsin kuinka ne saivat turkkini kiiltämään. Luimistelin korviani hieman nolona.
“Pitäisikö sinun käydä parantajalla ennen nukkumaan menoa? Et varmaan voi osallistua partioon tuolla käpälällä”, sanoin ja katsoin ystäväni tassua, joka jätti pienen verivanan maahan.
“Mitä?” Lepakkohuuto kysyi räpytellen silmiään kiivaasti. Hän oli ollut ajatuksissaan.
“Siis kysyin, että pitäisikö sinun käydä parantajalla ennen nukkumaan menoa, koska et varmaan voi huomenna osallistua partioon tuon käpälän kanssa”, sanoin uudestaan.
“Voin tulla mukaasi”, tarjouduin vääntelehtien hieman nolona paikallani.
“No kaippa se on ihan viisas ajatus”, Lepakkohuuto myöntyi. Hän harvoin myöntyi pyyntöihini näin mutta tämä oli ehkä hyvä tilanne aloittaa sekin tapa. Minun täytyi kuitenkin, että minä olin vain oppilas ja Lepakkohuuto jo soturi.
“Tulenko mukaasi?” kysyin epäröiden hiukan.
“Mitä? En kuullut”, Lepakkohuuto sanoi ja kiinnitti taas katseensa minuun.
“Onko kuulosi jo tullut huonoksi? En tiedä haluanko kuitenkaan tulla soturiksi”, tuhahdin leikitellen.
“Että haluatko, että tulen mukaasi?”
//Lepa?
